Luvattomien rakennusten jahti kannattaa

Kuva: Ville Miettinen
Kalasataman alueen rakennusluvat ovat taatusti kunnossa, mutta pienempien vesien äärellä tilanne voi olla toinen. (Kuva: Ville Miettinen)
Julkaistu Muokattu

Suomi on tuhansien järvien maa. Ja lähes jokaisesta rakennetusta niemennokasta löytyy myös yksi rakennus, jonka lupa-asiat eivät ole kunnossa.

Kun takavuosina rakennusvalvonnasta säästettiin, niin nyt kunnissa on havahduttu rakennusvalvontaan panostamisen tuottavan myös taloudellista tulosta. Heinola on ollut asiassa edellä kävijä, mutta asiaan on herätty myös muualla Suomessa. Yksin Heinolassa on viime vuosien kiinteistöratsioissa löydetty tuhansia luvattomia rakennuksia.

Ja Heinola ei ole yksin ilman lupaa rakennettujen saunojen ja varastojen kanssa. Posion kunnan kesäinsinööri löysi viime kesänä kunnan alueelta noin sata rakennusta, joista olisi pitänyt tehdä toimenpideilmoitus. Pitämättömiä loppukatselmuksia tuli tietoon kesätöissä noin 130 kappaletta.

Lappeenranta palkkasi lisäkädet

Lappeenrantaan palkattiin vastikään kolmen vuoden määräaikaiseen pestiin rakennetun ympäristön tarkistaja, jonka tehtävänä on puuttua luvattomaan rakentamiseen. Nyt käynnistyneellä hankkeella pyritään maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten tehtävien hoidon tehostamiseen sekä kaupungin rakennus- ja huoneistorekisterin ja kiinteistörekisterin saattamiseen ajan tasalle.

-Minulla on sellainen käsitys, että kaupunki jää tässä plussan puolelle. Uskon, että tarkastaja palkkansa tienaa lupa- ja toimenpidemaksujen sekä kasvavien kiinteistöverotulojen muodossa, arvioi Lappeenrannan kaupungin rakennustarkastaja Päivi Salminen.

Heinolan kiinteistöratsiasta aiemmin Kuntalehdessä

Powered by Labrador CMS