Maalämpö valtaa jo kerrostaloja – kaukolämpöyhtiöiden tilanne on vaikeutunut
Moni kerrostaloasiakas leikkaa kaukolämpöputket irti ja asennuttaa tilalle huokeamman maalämmön. Kaukolämmöstä irtautumista helpottaa viimevuotinen Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätös.
Porvoon kaupunki halusi Korkeimmasta hallinto-oikeudesta ennakkopäätöksen sille, voiko kaupunki kieltää rakennusluvassa maalämmön alueella, jonne rakennetaan kaukolämpöverkko. Porvoolainen pariskunta halusi valita kaukolämpöalueella sijaitsevalle tontilleen maalämmön. Pariskunta voitti jutun.
– Kaukolämmöstä irtautumisia on viimeisen kolmen vuoden aikana tehty yhteensä noin tuhat kappaletta. Tänä vuonna maalämmön asennustahti on vain kiihtynyt, sillä taloyhtiöiden hallituksissa istuvat päättäjät ovat kyllästyneet jatkuviin kaukolämmön hinnankorotuksiin. Tällä hetkellä joka ikinen arkipäivä porataan jonkun kerrostalon pihaan maalämpökaivoa, kertoo Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen.
Tilanne ei ole kunnallisille energiayhtiöille helppo.
– Energia-ala on suuren murroksen keskellä. Hurjalta tuntuu, kun osassa maata kaukolämpöverkko murenee asiakaskadon vuoksi. Toisaalta tilalle tulee uusia energiaratkaisuja ja niiden yhdistelmiä, sanoo Karhu Voima Oy:n toimitusjohtaja Sanna Kytömäki.
Karhu Voima on Kotkan Energian ja Haminan Energian yhteisesti omistama palveluyhtiö, joka myy sähköä.
TEKSTI: TAPIO MAINIO
Juttua korjattu 13.12. klo 14.45: Oikeutta käyvä osapuoli oli Porvoon kaupunki, ei Porvoon Energia.
Lue koko juttu tuoreesta Kuntalehdestä 12/2019.