Karstulassa tasaista – Eino Nissinen yhden äänen erolla takaisin tuttuun taloon

Julkaistu Muokattu

Karstulan kunnanjohtajan valintaa ennakoitiin tiukaksi ja sellaiseksi se todellakin muodostui. Kunnanvaltuusto äänesti uudesta kunnanjohtajasta ja sellaiseksi valittiin lopulta yhteiskuntatieteiden maisteri Eino Nissinen, joka kukisti Pertti Severinkankaan äänin 12-11.

Valinta oli samalla paluu menneisyyteen, sillä Eino Nissinen on toiminut aiemminkin Karstulan kunnanjohtajana, sillä hän johti kuntaa vuosina 2013–2016. Nissinen on toiminut kunnanjohtajana myös Kyyjärvellä vuosina 2011–2013.

Eino Nissinen ei varsinaisesti virkaa hakenut, sillä hän antoi suostumuksensa virkaan hakuajan päättymisen jälkeen. Puoluetaustaltaan Nissinen on keskustalainen ja hän toimi Keski-Suomen hyvinvointialueella aluevaltuutettuna vuosina 2022-2025. Tämän kevään aluevaaleihin hän ei enää ehdolle lähtenyt.

Ennen valtuuston kokouksessa Karstulassa jouduttiin vielä järjestämään ylimääräinen kunnanhallituksen kokous, sillä viikko sitten kunnanhallitus oli suljetun lippuäänestyksen jälkeen esittänyt kunnanjohtajaksi Eino Nissistä. Kokouksen jälkeen havahduttiin siihen, että kyseessä on menettelytapavirhe. Koska kyseinen virhe olisi ollut valitusperuste ja valtuuston päätös olisi voinut kaatua, niin kunnanhallitus käsitteli asian uudestaan. Viikon takainen päätös kumottiin ja valtuustolle esitettiin vain virkavaalin järjestämistä.

Powered by Labrador CMS