Kyyjärvi jatkaa hakuaikaa kunnanjohtajan virkaan – ex-kunnanjohtaja valitti hallinto-oikeuteen
Kyyjärven kunnanhallitus on päättänyt jatkaa hakuaikaa avoinna olevaan kunnanjohtajan virkaan. Hakuaika päättyy nyt 28. toukokuuta ja myös ensimmäisellä kierroksella hakupaperit Kyyjärven suuntaan lähettäneet huomioidaan.
Jatketun hakuajan myötä kunnanjohtajan tulevat valitsemaan uudet valtuutetut. Ensimmäisellä kierroksella virkaan haki 18 henkilöä, joista 14 täytti viran kelpoisuusehtona olleen alemman korkeakoulututkinnon koulutusvaatimuksen.
Tarkkaan ottaen kyseessä on ainakin alkuvaiheessa määräaikainen virka, sillä koeajalla potkut saanut kunnanjohtaja Raisa Kinnunen on valittanut virkasuhteensa purkamisesta hallinto-oikeuteen. Kinnusen virkasuhde Kyyjärven kuntaan päättyi kunnanvaltuuston päätöksellä 31.3.2025.