Rovaniemi päätymässä vakinaisen kaupunginjohtajan palkkaamiseen
Rovaniemi on yksi niistä suomalaisista kunnista ja kaupungeista, jotka ovat palkanneet kunnan- tai kaupunginjohtajan määräaikaiseen virkaan. Nyt Lapissa on kuitenkin mieli muuttunut ja kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että avoimeksi tuleva kaupunginjohtajan virka täytettäisiin toistaiseksi voimassa olevana eli vakinaisena.
Rovaniemen nykyisen kaupunginjohtajan Ulla-Kirsikka Vainion kuuden vuoden mittainen virkakausi päättyy elokuun lopussa 2026. Vainio valittiin virkaan joulukuussa 2019 ja valinnan varmistaneessa virkavaalissa hän kukisti Oulun nykyisen kaupunginjohtajan Ari Alatossavan. Alatossava toimi tuolloin Iin kunnanjohtajana,
Kaupunginvaltuusto päättää syyskuun kokouksessaan kaupunginjohtajan viran vakinaisuudesta ja kelpoisuusehdoista. Mediatietojen perusteella nykyinen kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio on halukas jatkamaan virassaan.