Työpaikkauutiset
14 ehdokasta Varkauden kaupunginjohtajaksi
Kaksi kunnanjohtajaa antoi suostumuksensa.
Varkauden kaupunginjohtajan tehtävän hakuaika päättyi 16. maaliskuuta. Hakijoita on 12. Lisäksi tehtävään on jätetty kaksi suostumusta.
Virkaa tavoittelevat MBA, muun muassa Lappajärven kunnanjohtajana toiminut Sami Alasara Sipoosta, työnjohtaja Keijo Asula Kihniöstä, yhteiskuntatieteiden maisteri, Suomen Terveystalon muutosjohtaja Mira Ilmoniemi Pieksämäeltä, muun muassa Kärsämäen kunnanjohtajana toiminut oikeustieteiden maisteri Juho Jukkola Iisalmesta, Master of Science Helena Kansanen Leppävirralta, hallintotieteiden maisteri Pietari Kokko Helsingistä, kauppatieteiden kandidaatti Teemu Laaksonen Kaarinasta, puistomestari Pekka Muotiala Varkaudesta, kauppatieteiden maisteri Mysi Rousku Helsingistä, ensihoitaja YAMK Merja Rovio Vaalasta, MBA Byju Sg Pieksämäeltä ja valtiotieteiden maisteri Joona Vuorenpää Helsingistä.
Suostumuksensa ovat jättäneet Rantasalmen kunnanjohtaja, kasvatustieteiden maisteri Rainer Leskinen ja Juuan kunnanjohtaja, hallintotieteiden maisteri Henri Tanskanen.
Varkauden kaupunginjohtajan virka tuli haettavaksi, kun Joonas Hänninen valittiin Rovaniemen kaupunginjohtajaksi.