Aloite Pelkosenniemen kunnanjohtajan erottamisesta ei johtane mihinkään

Julkaistu Muokattu

Päivi Vauhkonen saanee jatkaa normaalisti Pelkosenniemen kunnanjohtajana. Kaksi kunnanhallituksen jäsentä jätti joulun alla aloitteen, jossa kunnanhallitusta pyydettiin valmistelemaan kiireellisesti kunnanjohtajan virkasuhteen purkaminen koeaikana.

Ensi tiistaina asia on esillä kunnanhallituksessa, mutta jo nyt näyttää siltä, ettei aloite tule johtamaan mihinkään. Vauhkosella kun ei ole koeaikaa nykyisessä virassaan, joten kunnanhallituksen puheenjohtaja Annika Kostamo esittää aloitteen raukeamista perusteettomana.

Päivi Vauhkonen aloitti työnsä toistaiseksi virkaan valittuna kunnanjohtajana 1.8.2019, mutta sitä ennen hän oli toiminut jo määräaikaisena kunnanjohtajana Pelkosenniemellä.

-Jos määräaikainen viranhaltija siirtyy välittömästi toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen, voidaan hänelle määrätä uusi koeaika siten, että koeaikojen (määräaikaisessa virkasuhteessa ollut koeaika ja toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen määrättävä) pituus on enintään kuusi kuukautta, jos tehtävät ja asema pysyvät samana. Peräkkäisissä määräaikaisissa virkasuhteissa ei voida määrä uutta koeaikaa, elleivät viranhaltijan tehtävät tai asema muutu, muistutetaan päättäjiä asian esittelytekstissä kunnanhallituksen esityslistalla.

Aiemmin tällä viikolla kunnan edustajat ovat käyneet työnjohdollisen keskustelun kunnanjohtajan kanssa.

-Keskustelulla ei ole oikeudellisia vaikutuksia. Keskustelun ilmapiiri oli hyvä ja rakentava, todetaan tapaamisesta kunnanhallituksen esityslistalla.

Powered by Labrador CMS