Työpaikkauutiset

Eero Ylitalo ei aio jäähdytellä - "Sorvin pitää pyöriä ja lastua pitää syntyä"

Eero Ylitalo johtaa Enontekiön kuntaa seuraavat kolme vuotta.
Julkaistu Muokattu

Kun hallintotieteiden maisteri, kunnallisneuvos Eero Ylitalo valittiin maaliskuussa Enontekiön väliaikaiseksi kunnanjohtajaksi, hän teki valitsijoilleen selväksi, että ei halua olla tehtävässä vain täyttämässä kuntalain kirjausta, jonka mukaan jokaisessa kunnassa pitää olla kunnanjohtaja.

Ylitalo saavutti reilussa puolessa vuodessa Enontekiön päättäjien tuen, ja marraskuussa hän sai kolmen vuoden jatkokauden määräaikaisena kunnanjohtajana. Valitsijoita ei vaivannut se, että Ylitalo on 69-vuotias ja saavuttanut jo virallisen eroamisiän. Hän eläkkeelle Pellon kunnanjohtajan tehtävästä elokuussa 2023.

Ylitalolle itselleen tuli eläköitymisen jälkeen tunne, että on harmi jättää vuosien aikana hankittu kokemus ja osaaminen käyttämättä.

– Erityisesti verkostot ovat sellaisia, joita ei luoda lyhyessä ajassa. Kun minullekin niitä oli muodostunut varsin hyvin, niiden hyödyntämättä jättäminen ei tuntunut hyvältä, Ylitalo kertoo.

Ylitalon intoa selittää myös se, että hän siirtyi kunnan johtavaksi viranhaltijaksi vasta varttuneemmalla iällä. Hän oli 58-vuotias aloittaessaan Kyyjärven kunnanjohtajana. Aiemmin Ylitalo oli toiminut pitkään Pellossa johtavissa luottamustehtävissä keskustan edustajana, muun muassa valtuuston puheenjohtajana.

– Viranhaltijaksi siirtyminen luonnollisesti alkuun pelotti. Hyvin pian huomasin, että luottamushenkilövuosien aikana kertynyt kokemus auttoi minua suuresti uudessa tehtävässä.

Matkailun kehittäminen iso osa työtä

Enontekiöllä on kyseessä kolmen vuoden pesti, mutta Ylitalo kertoo saaneensa kunnan päättäjien tuen ja mandaatin sille, että voi työskennellä kuin olisi vakituisessa virassa. Minkään sortin jäähdyttely ja vähittäinen laskeutuminen eläkepäiville ei ole kyseessä.

– Ison perheen lapsena minut opetettiin siihen, että annettuun tehtävään pitää suhtautua aina vakavasti. Jos ollaan sorvin ääressä, niin sorvin pitää pyöriä ja lastua pitää syntyä.

Enontekiön kunnan merkittävin elinkeino on matkailu. Kunta on esimerkiksi muutama vuosi sitten tehnyt rohkean päätöksen ja hankkinut omistukseensa lentokentän. Matkailun kehittäminen on iso osa kunnanjohtajan työsarkaa.

– Lentokenttä on mahdollistunut erityisesti joulumatkailun kehittämisen ja kasvun. Joulusesonki on kuitenkin lyhyt, ja siksi tärkeää on ympärivuotisen matkailun kehittäminen. Käsivarren luonto ja sen erikoisuus antavat kehitystyölle hyvät lähtökohdat, Ylitalo sanoo.

– Enontekiöllä on myös vahva luontaiselinkeinojen perinne ja myös sen kehittäminen ja yhteensovittaminen kasvavan matkailun kanssa on kunnan yksi painopistealue, hän pohtii.

Powered by Labrador CMS