Enontekiö valitsi Eero Ylitalon
Enontekiön valtuusto valitsi keskiviikkona Eero Ylitalon määräaikaiseksi kunnanjohtajaksi kolmen vuoden ajaksi kunnanhallituksen esityksen mukaisesti. Valinta oli yksimielinen.
Ylitalo on toiminut määräaikaisena kunnanjohtajana maaliskuun alusta lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt Pellon kunnanjohtajana 2018–2023 ja Kyyjärven kunnanjohtajana 2013–2018. Pellon kunnanjohtajan virasta hän jäi eläkkeelle elokuun alussa 2023.
Määräaikaisen viran tavoittelijoita oli 22. Heistä neljä sai haastattelukutsun, mutta haastattelussa kävi Ylitalon lisäksi vain Kuopion apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen.