Työpaikkauutiset
Haapajärvi valitsi Kalle Larssonin täpärästi - Larssonille 14, Krankkalalle 13 ääntä
Larsson toimii parhaillaan Pukkilan vt. kunnanjohtajana.
Haapajärven valtuusto valitsi maanantaina Kalle Larssonin uudeksi kaupunginjohtajaksi. Larsson sai valtuuston virkavaalissa 14 ääntä ja Toni Krankkala 13 ääntä.
Kalle Larsson on toiminut Orimattilan kaupunginjohtajana 2022–2026, Tammelan kunnanjohtajana 2014–2022 ja Toivakan kunnanjohtajana 2012–2014. Hän irtisanoutui Orimattilan kaupunginjohtajan virasta kesäkuussa. Taustalla olivat paikallisen sote-keskuksen kiinteistökaupan valmisteluun liittyneet erimielisyydet.
Parhaillaan Larsson toimii Pukkilan vt. kunnanjohtajana. Pesti alkoi 6. lokakuuta, kun kunnanjohtaja Katarina Helander jäi pitämään pidempään kertyneitä lomiaan, ja se jatkuu 15. joulukuuta saakka.
Ennen virkavaalia valtuustossa käytettiin neljä kannatuspuheenvuoroa. E79-ryhmän Vesa Puputti sekä keskustan Markku Aitto-oja ja Päiviö Karttunen kannattivat Larssonin valintaa ja painottivat hänen kokemustaan kuntajohtajana. Keskustan Unto Kananen oli Krankkalan kannalla ja korosti hänen osaamistaan seudullisissa kehittämishankkeissa. Krankkala toimi pitkään Nivala-Haapajärven seudun kehitysyhtiön Nihakin toimitusjohtajana.
Virkaa tavoitteli 29 hakijaa. Kahdeksan hakijaa sai kutsun haastatteluun, ja heistä neljä eli Ari Kinnunen, Juha Heikkinen, Toni Krankkala ja Kalle Larsson etenivät soveltuvuusarviointiin.
Haapajärvi joutui etsimään uutta kaupunginjohtajaa, kun Jonna Tamminen valittiin toukokuussa Hattulan kunnanjohtajaksi. Tamminen johti kaupunkia tammikuusta 2024.
Kalle Larsson on taas elementissään – "Saan palata työhön, jota rakastan"