Työpaikkauutiset

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen Hannu Takkulan valinnasta Lapin liiton vs. maakuntajohtajaksi

Takkula toimii maakuntajohtajana kansanedustajaksi nousseen Mika Riipin virkavapaan ajan. 

Hannu Takkula (kuvassa oikealla) on Lapin liiton vs. maakuntajohtaja. Olli Rainio toimii maakuntahallituksen puheenjohtajana.
Julkaistu Muokattu

Lapin liiton valtuuston päätös valita Hannu Takkula vs. maakuntajohtajaksi pysyy voimassa. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on 10. huhtikuuta hylännyt valintaa koskeneen valituksen.

Takkula sai 21. lokakuuta 2024 valtuuston virkavaalissa 28 ääntä, Lapin liiton kehittämisjohtaja Päivi Ekdahl 15 ääntä ja muun muassa Tornion kaupunginjohtajana työskennellyt Timo Nousiainen 6 ääntä.

Kakkossijalle jäänyt Ekdahl valitti valinnasta. Ekdahl totesi valituksessaan olevansa hakuilmoituksessa mainittujen kelpoisuusehtojen perusteella kokeneempi ja pätevämpi virkaan. Hallinto-oikeus katsoi toisin: se totesi, ettei Ekdahlia voida pitää sillä tavoin ansioituneempana, että syrjintäolettama olisi syntynyt.

Takkula toimii maakuntajohtajana Mika Riipille myönnetyn virkavapaan ajan. Riipi nousi eduskuntaan heinäkuussa 2024 keskustan varakansanedustajan paikalta, kun Katri Kulmuni tuli valituksi Euroopan parlamenttiin.

Takkula on työskennellyt muun muassa Euroopan unionin tilintarkastustuomioistuimen jäsenenä, europarlamentaarikkona 2004–2014 ja 2015–2018 ja keskustan kansanedustajana 1995–2004. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden tohtori.

Lue myös: 

Hannu Takkulasta Lapin vs. maakuntajohtaja

Powered by Labrador CMS