Hirvonen, Luoma, Severinkangas, Vettenranta ja Väyrynen Harjavallan haastatteluun
Harjavallan kaupunginhallitus on hyväksynyt valintaryhmän esityksen ja valinnut kaupunginjohtajan virkaa hakeneiden joukosta viisi haastateltavaa.
Haastattelukutsun saavat Tuomas Hirvonen, Olli Luoma, Pertti Severinkangas, Jaana Vettenranta ja Valtteri Väyrynen.
Hirvosella, Severinkankaalla ja Väyrysellä on kokemusta kunnanjohtajan työstä. Hirvonen toimi kunnanjohtajana Vesilahdella 2019–2023, Severinkangas Pelkosenniemellä 2014–2018 sekä Siikajoella 2018-2024 ja Väyrynen Kuhmoisissa vuodesta 2021 tähän syksyyn saakka.
Olli Luoma työskentelee Satakuntaliiton hallintojohtajana ja Jaana Vettenranta Mehiläinen Terapiapalvelut -yhtiön aluejohtajana.
Harjavalta valitsee syksyn aikana seuraajan eläkkeelle jäävällä kaupunginjohtajalle Hannu Kuuselalle. Syksystä 2017 lähtien Harjavallan kaupunginjohtajana toiminut Kuusela on ilmoittanut siirtyvänsä eläkkeelle siten, että hänen viimeinen viranhoitopäivänsä on 31. heinäkuuta 2026.
Virkaa tavoitteli 14 hakijaa.