Työpaikkauutiset

Kaupunginjohtaja Markku Lumion käytös Kaskisten kaupunginhallituksen käsittelyssä tiistaina

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja esittää huomautuksen antamista.

Julkaistu Muokattu

Kaskisten kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtaja Markku Lumion epäasialliseksi koettua käytöstä tiistaina ylimääräisessä kokouksessaan.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan-Anders Lundenius, r., esittää, että Lumion kanssa käydään keskustelu ja Lumiolle annetaan huomautus toiminnan muuttamiseksi ja oikaisemiseksi.

Yle kertoi viime viikolla, että kolme naista on kokenut Lumion käytöksen epäasialliseksi. Kaksi naisista lukeutuu kaupungin organisaatioon ja yksi on kaupungin luottamushenkilö.

Kaskisten kaupunginhallitus on hankkinut riippumattoman juristin arvion tilanteesta. Lisäksi kaupungin johtoryhmätyön tueksi on otettu työpsykologi, jonka tehtävänä on edistää toimivaa ja turvallista työskentelyä tilanteessa, joka on vaikuttanut työyhteisön luottamukseen ja yhteistyöhön.

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa jo maanantaina 31. elokuuta iltakoulussaan, mutta siirsi päätökset tiistain kokoukseen.

Powered by Labrador CMS