Kinnula kumosi Urpilaisen erottamisen

Julkaistu Muokattu

Kinnulan kunnanvaltuusto on kumonnut valtuuston lokakuussa 2013 tekemän päätöksen, jolla se irtisanoi kunnanjohtaja Juha Urpilaisen.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus totesi lokakuussa 2014, että päätös oli syntynyt väärässä järjestyksessä.

Viime kesänä Kinnulan kunnanjohtajaksi valittu Pekka Kanervio sanoi Ylelle, että erottaminen pysyy kuitenkin voimassa, sillä kunnalla ja Urpilaisella on erillinen erosopimus.

Urpilainen on toista mieltä.

– En ole saanut asiasta vielä valitusosoitusta, joten sovintosopimukseni ei ole saanut lainvoimaa, hän toteaa.

Urpilainen aikoo valittaa myös Kinnulan valtuuston sovintosopimusta koskevasta päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Powered by Labrador CMS