Työpaikkauutiset
Luumäki ja Alaheikka päätymässä sopuratkaisuun
Uuden kunnanjohtajan etsintä jatkuu.
Luumäen kunta ja kunnanjohtaja Risto Alaheikka ovat saavuttamassa sovintoratkaisun
Alaheikan virkasuhteen päättämisestä. Kunnanhallitus käsittelee erosopimusta 9. helmikuuta ja valtuusto 16. helmikuuta.
Luumäen valtuusto irtisanoi Alaheikan tammikuussa 2015, mutta Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi irtisanomisen joulukuussa 2025.
Hallinto-oikeus katsoi, ettei Alaheikalla ollut riittävää aikaa antaa vastauksia asiassa tehtyihin selvityksiin eikä hänelle oltu ilmoitettu kaikkia seikkoja, joihin luottamuksen menetys perustui.
– Kunnanhallitus pohti tilannetta monelta kannalta ja päätyi siihen, että sovintoratkaisu on kokonaisuuden kannalta paras vaihtoehto. Uuden kunnanjohtajan rekrytointia saadaan näin ollen vietyä eteenpäin suunnitellussa aikataulussa, toteaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Juri Vuorinen, kok., kunnan tiedotteessa.
Luumäellä käynnistettiin uuden kunnanjohtajan etsintä jo ennen hallinto-oikeuden ratkaisua. Hakuaikaa on pidennetty siten, että haku päättyy 12. helmikuuta.
Lue myös: