Työpaikkauutiset
Maaliskuun valinnat: Pälkäneelle ja Luumäelle uudet kunnanjohtajat, Päijät-Hämeeseen maakuntajohtaja
Ainakin kymmenen valintaprosessia parhaillaan käynnissä.
Kunnan- ja kaupunginjohtajat vaihtuvat kiihtyvällä tahdilla. Maaliskuun aikana valittiin vain kaksi kunnanjohtajaa, mutta kymmenisen kuntaa haastattelee ja testaa parhaillaan johtajaehdokkaitaan. Uutta luotsaajaa pääsevät kevään aikana valitsemaan ainakin Rääkkylän, Parikkalan, Hattulan, Varkauden, Kannonkosken, Lappajärven, Inkoon, Halsuan ja Kinnulan valtuustot.
Päijät-Häme sai maaliskuussa uuden maakuntajohtajan. Kymenlaaksossa maakuntajohtajan valinta on haastatteluvaiheessa. Kymenlaakso saa kevään aikana myös uuden hyvinvointialuejohtajan.
Ujula Ypäjältä Pälkäneelle
Pälkäneen uuden kunnanjohtajan valinta sujui 23. maaliskuuta sopuisasti.
Valinnan yhteydessä käytettiin vain yksi puheenvuoro, jossa kunnanhallituksen puheenjohtaja Rainer Zeitlin, kok., kuvaili valintaprosessia. Sen jälkeen valtuuston puheenjohtaja Maria Aho, sd., kopautti nuijan pöytään Tatu Ujulan valinnan merkiksi.
Tatu Ujula, 32, on yhteiskuntatieteiden maisteri ja diplomi-insinööri. Hän on työskennellyt Ypäjän kunnanjohtajana vuodesta 2020.
- Kunnan kehitystyö on joukkuepeliä. Yksin kukaan ei onnistu. Kunnanjohtajan tehtävänä on toimia sillanrakentajana henkilöstön ja päättäjien välillä. Kun kaikki jakavat saman tavoitteen, tuloksia syntyy, Ujula sanoi valtuutetuille valintansa jälkeen.
Virkaa tavoitteli 33 hakijaa. Pälkäne joutui hakemaan uutta kunnanjohtaja, kun Pauliina Pikka valittiin Nokian kaupunginjohtajaksi.
Arto Kummala Luumäelle
Luumäen valtuusto valitsi 23. maaliskuuta Arto Kummalan uudeksi kunnanjohtajaksi.
Kummalan kovimmat kilpakumppanit, Myrskylän kunnanjohtaja Esa Ukkola ja Miehikkälän kunnanjohtaja Anne Ukkonen, vetäytyvät hakuprosessista ennen kuin valinta meni valtuuston käsittelyyn, ja Kummalan valinta nuijittiin pöytään yksimielisesti.
Kummala on toiminut Multian kunnanjohtajana 2021–2024 ja Petäjäveden kunnanjohtajana 2024–2025. Ennen kunnanjohtajapestejään hän toimi muun muassa Petäjäveden ja Multian kuntien elinvoimapäällikkönä ja Kuhmoisten kunnan kehittämisasiamiehenä. Koulutukseltaan hän on metsätalousinsinööri.
- Kaikki saavat minusta yhteistyökumppanin: valtuusto, henkilöstö, kuntalaiset, yrittäjät ja kolmas sektori. Sillä joukolla teemme Luumäestä entistä vahvemman, Kummala sanoi valintansa jälkeen.
Vainio maakuntajohtajaksi
Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto valitsi 23. maaliskuuta odotetusti maakuntajohtajan virkaan hallintotieteiden maisteri Ulla-Kirsikka Vainion.
Valintaa valmistellut työryhmä ja maakuntahallitus olivat aiemmin asettuneet yksimielisesti Vainion valinnan taakse.
Vainio on toiminut Rovaniemen kaupunginjohtajana määräaikaisessa virassa vuodesta 2020 lähtien. Hänellä on myös arkkitehdin koulutus sekä työkokemusta johtavan rakennustarkastajan sekä arkkitehtitoimiston toimitusjohtajan tehtävistä.
Vainio kertoi valinnan jälkeen etäyhteydellä pitämässään lyhyessä puheessa, että hänen tavoitteenaan on aloittaa maakuntajohtajan virassa kesäkuussa. Päijät-Hämeen maakuntastrategia ja -ohjelma ja ovat hänen mielestään erinomaisella tasolla.
- On harvinaista, että tavoitteet on asetettu näin huolellisesti ja kunnianhimoisesti. Nyt tärkeintä on lähteä viemään niitä yhdessä käytäntöön, Vainio sanoi.