Työpaikkauutiset
Orimattilan kaupunginjohtajan toiminta jakaa mielipiteitä – "Tunteita kuumentaa, kun on kaksi joukkuetta"
Orimattilan kaupunginhallitus käsitteli maanantaina aloitetta, joka on ollut iso puheenaihe Päijät-Hämeessä.
Vs. kaupunginjohtaja Lilli Peltosen valmisteleman päätösesityksen mukaan kaupunginhallitus olisi esittänyt valtuustolle, että perustetaan tilapäinen valiokunta, jonka tarkoituksena on hallinnon tarkastaminen ja kaupunginjohtajan kuntalain mukainen irtisanominen.
Orimattilan kaupunginjohtaja on Kalle Larsson ja hän on sairauslomalla 19.1. asti.
Hallitus päättikin, että kaupunginjohtajaa koskevaa irtisanomisasia ei esitetä valtuustolle.
Hallitus päätti äänestyslukemin 6–3 esittää valtuustolle, että valiokunta perustetaan vain hallinnon tarkastamista varten.
Hallituksen esitys on kaupunginvaltuuston pöydällä ja päätettävänä ensi maanantain kokouksessa.
Valtuuston puheenjohtaja Riitta Lonka (kesk.) ennakoi, että hallituksen esitys saa vaihtelevan vastaanoton.
– Uskon, että äänestys tulee. Olen valmistautunut äänestämään.
Mainehaittoja tulee ja menee
19 valtuutettua 33 valtuutetusta oli allekirjoittanut aloitteen tilapäisen valiokunnan perustamista varten. Aloite jätettiin 15. joulukuuta.
Aloitteen allekirjoittaneet nostivat esiin terveyskeskuksen siirron sotelain mukaiseen yhtiöön. Asian valmistelussa kaupunginjohtaja ei ollut toiminut aloitteen allekirjoittaneiden mukaan luottamusta herättävällä tavalla.
Olitko aloitteen allekirjoittajien joukossa, Riitta Lonka?
– En allekirjoittanut.
Lonka huomauttaa, että kaupunginhallitus oli jo ottanut merkittäviä askelia siihen suuntaan, että kaupunginjohtaja voisi onnistua aiempaa paremmin työssään.
Kaupunginhallitus oli päättänyt, että hallituksen puheenjohtajisto ja kaupunginjohtaja käyvät läpi kuukausittain tavoitteiden toteutumista. Tarkoituksena on seurata muun muassa vuorovaikutuksen toimivuutta.
Kaupunginjohtaja oli itse ilmaissut haluavansa parantaa menettelytapojaan.
Larssonin johtamiseen on liittynyt yhdessä havaittuja haasteita. Valtuuston puheenjohtaja Riitta Lonka piti riittävänä sitä, miten kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja olivat sopineet asioista.
Tilapäistä valiokuntaa koskeva keskustelu on jakanut mielipiteitä valtuutettujen keskuudessa.
– Tunteita kuumentaa, kun on kaksi joukkuetta.
Joka tapauksessa asiat on nyt hyvä käydä läpi, ja sitten jatketaan päätösten mukaan.
Kaupunginjohtajan sairausloman aikana työt on tehty, kuten pitääkin, Lonka jatkaa.
– Koneisto menee eteenpäin.
– Lilli Peltonen on tehnyt kunnanjohtajan viransijaisena hyvää työtä, Lonka kiittää.
Valtuuston puheenjohtaja ei ole huolissaan esimerkiksi siitä, mitä Orimattilan kaupungista ajatellaan, jos vaikkapa tilapäinen valiokunta alkaa selvittämään asioita.
– Mainehaittoja tulee ja menee. Se mitä tehdään kuntalaisille, se on tärkeintä.
Orimattilan kaupungissa on noin 15 500 asukasta.
Lue myös: