Päijät-Hämeen maakuntajohtajan virkaan 9 hakijaa
Päijät-Häme valitsee uuden maakuntajohtajan syksyn aikana. Hakuaika päättyi maanantaina 6. lokakuuta, ja virkaan kertyi yhdeksän hakemusta.
Virkaa tavoittelevat muiden muassa Lahden kuntapolitiikassa pitkään vaikuttanut Sirkku Hildén ja Päijät-Hämeen liiton edunvalvontajohtaja Antti Kalliomaa.
Hildén toimi SDP:n kaupunginvaltuutettuna Lahdessa 2005–2025. Kaupunginhallituksen puheenjohtajana hän oli 2019–2025. Antti Kalliomaa valittiin Päijät-Hämeen liiton edunvalvontajohtajaksi 2022. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Mikkelissä Saimaa Stadiumin ja konserttitalo Mikaelin toimitusjohtajana ja Suomen nuorisoseurat ry:n pääsihteerinä.
Kaikki hakijat ovat Jaakko Helenius Kärkölästä, Sirkku Hildén Lahdesta, Aija-Maria Jokilammi Lapinjärveltä, Antti Kalliomaa Lahdesta, Mehdi Khastoo Lahdesta, Karoliina Laakkonen-Pöntys Nokialta, Juha Nieminen Helsingistä, Aki Tiihonen Lahdesta ja Sami Tikkanen Kotkasta.
Virka tuli avoimeksi, kun maakuntajohtajana toiminut Niina Pautola-Mol siirtyi valtioneuvoston kansliaan neuvottelevaksi virkamieheksi syyskuun lopulla 2025. Juha Hertsi toimii määräaikaisena maakuntajohtajana siihen saakka, kunnes uusi maakuntajohtaja aloittaa virassa.
Päijät-Hämeessä on tavoitteena, että maakuntavaltuusto valitsee maakuntajohtajan 3. joulukuuta.