Päivi Rautio Lestijärven kunnanjohtajaksi
Lestijärven valtuusto valitsi Päivi Raution torstaina uudeksi kunnanjohtajaksi. Valinta oli yksimielinen.
Rautio on yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on viimeksi toiminut Oulaisten perusturvajohtajana.
– Kunnanjohtajan työssä kiinnostaa toimenkuvan monipuolisuus. Pienessä kunnassa tehtävien kirjo on todella laaja, Rautio sanoo.
700 asukkaan Lestijärvi on Manner-Suomen toiseksi pienin kunta Luhangan jälkeen. Päivi Rautio uskoo, että Lestijärven kunnalla on pienuudestaan huolimatta edelleen elinmahdollisuuksia. Uskoa tulevaan luo erityisesti kuntaan nouseva tuulipuisto, johon tulee peräti 72 tuulivoimalaa.
– Tuulipuisto tuo kunnalle 2-3 miljoonan euron verran kiinteisverotuloja vuodessa, Rautio kertoo.
Kunnanjohtajan virkaa tavoitteli kolmella hakukierroksella yhteensä 16 hakijaa, joista 5 haastateltiin.
Kunnanjohtajan paikka tuli avoimeksi, kun Anne Kurkela jätti tehtävän luottamuspulan takia kesällä 2022. Lestijärven vt. kunnanjohtajana toimii Markku Vehkaoja.
Lisätty Raution kommentit 24.3. klo 13.50