Työpaikkauutiset
Pauliina Pikka siirtyy syntymäkaupunkinsa kaupunginjohtajaksi – Nokian valtuusto valitsi yksimielisesti
Joulukuusta 2013 lähtien Nokian johtanut Eero Väätäinen jää eläkkeelle kesällä 2026.
Nokian valtuusto valitsi maanantaina 22. joulukuuta Pauliina Pikan yksimielisesti uudeksi kaupunginjohtajaksi.
Pikka on hallintotieteiden ja kasvatustieteiden maisteri. Hän on toiminut Pälkäneen kunnanjohtajana vuodesta 2021.
Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa Nokian sivistysjohtajana, Oriveden sivistysjohtajana ja rehtorina Ikaalisissa.
Pikka kertoo, että mitkään tekijät eivät työntäneet häntä pois Pälkäneeltä, mutta Nokian veto oli vahva.
– Olen viihtynyt Pälkäneen kunnanjohtajana erittäin hyvin – työ on antoisaa, mielenkiintoista, monipuolista ja sopivan haastavaa. Nokia on kuitenkin syntymä- ja kotikaupunkini, Pikka sanoo.
Pikka kertoo, että hänen sukunsa juuret ovat syvällä Nokian maaperässä.
– Onkin suuri kunnia saada tehdä tätä hienoa työtä Nokian hyväksi. Nokia on kasvanut ja kehittynyt vahvasti ja sillä on vahva identiteetti suomalaisten kaupunkien ja kuntien joukossa muun muassa sen vahvan teollisuusperimän vuoksi.
Virkaa tavoitteli 24 hakijaa. Joulukuusta 2013 lähtien Nokian kaupunkia johtanut Eero Väätäinen jää eläkkeelle kesällä 2026.