Työpaikkauutiset

Piia Vuorela jätti Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajan tehtävän

"Minun vauhtini on ollut liian kova"

Piia Vuorela työskenteli Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajana vain noin viisi kuukautta.
Julkaistu Muokattu

Piia Vuorela on päättänyt jättää Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajan tehtävän. Hän on tänään ilmoituksellaan aluehallituksen puheenjohtaja Jani Ylälehdolle, kesk., purkanut virkasuhteensa.

Vuorelan pesti jäi lyhyeksi. Hyvinvointialueen valtuusto valitsi Vuorelan tehtävään 17. helmikuuta 2026 ja hän aloitti työnsä huhtikuun lopulla. Vuorela jätti tehtävänsä kuuden kuukauden koeajan puitteissa, ja siten hyvinvointialue ei maksa hänelle johtajasopimuksen mukaisia erokorvauksia.

- Olen pohtinut paljon omaa muutosjohtajuuttani ja sen sopivuutta Keski-Suomen hyvinvointialueen tämänhetkiseen tilanteeseen. Muutosjohtamisessa muutosvauhti on sovitettava organisaatiolle sopivaksi. Minun vauhtini on ollut liian kova. Olen kuitenkin vilpittömästi edistänyt hyvinvointialuejohtajan työlle asetettuja tulostavoitteita. Olen toiminut vahvasti sitoutuen alueemme arviointimenettelyssä asetettuun talouskehitykseen, Vuorela kertoo Keski-Suomen hyvinvointialueen tiedotteessa.

Vuorelan virkasuhde on päättynyt välittömästi.

Keski-Suomen hyvinvointialue on tarponut johtamis- ja talousvaikeuksissa. Piia Vuorelan edeltäjä Jan Tollet jätti tehtävänsä viime vuoden lokakuussa todettuaan, ettei hänellä ole enää hyvinvointialueen hallituksen luottamusta. Marraskuun alussa 2025 tehtävänsä jätti aluehallituksen puheenjohtajana toiminut Maria Kaisa Aula, kesk. 

Valtiovarainministeriö päätti kesäkuussa 2025 käynnistää Keski-Suomen hyvinvointialueella arviointimenettelyn alueen vaikean taloustilanteen vuoksi. Kesäkuussa 2026 aluevaltuusto hyväksyi valtiovarainministeriön asettaman arviointiryhmän loppuraportin ja sitoutui siinä vaadittuihin säästöihin.

Powered by Labrador CMS