Työpaikkauutiset

Pohjois-Karjalan aluekehitysjohtajaksi valittu Leena Leskinen nostaa nuorten työllistymisen tehtävälistansa kärkeen

Maakuntahallitus valitsi Leskisen yksimielisesti. 

Leena Leskinen
Leena Leskinen on kotoisin Varsinais-Suomesta, mutta hän on asunut Pohjois-Karjalassa jo yli 20 vuotta.
Julkaistu

Hallintotieteiden tohtori ja maa- ja metsätaloustieteiden maisteri Leena Leskisen aloittaa Pohjois-Karjalan aluekehitysjohtajana syyskuun alussa. Pohjois-Karjalan maakuntahallitus valitsi Leskisen yksimielisesti virkaan maanantaina 27. huhtikuuta.

Leskinen on Suomen metsäkeskuksen hankepäällikkö. Hän luottaa yhteistyön voimaan aluekehittämisessä.

- Meillä on Suomessa ja maailmallakin monenlaisia haasteita tänä päivänä. Koen, että työkokemukseni ja osaamiseni sopii tässä tilanteessa juuri mainiosti Pohjois-Karjalan kokoiseen kontekstiin. Toivon, että maakuntaliitossa tehty valmistelutyö auttaa päätöksentekijöitä tekemään viisaita päätöksiä. Ja edunvalvontaa on jälleen mukava päästä tekemään, siihen veri vetää, Leskinen sanoo Pohjois-Karjalan maakuntaliiton tiedotteessa.

Uuden tehtävänsä ensimmäisiksi tärkeiksi asioiksi hän listaa EU-ohjelmakauden valmistelun sekä rajamaakuntien ja rajakuntien asemasta huolehtimisen.

- Päivänpolttavat asiat vaihtuvat nopealla tahdilla. Hieman pidemmällä näkymällä ajattelen, että painopisteen on oltava nuorissamme, heidän työllistymisessään ja hyvän elämän edellytyksissä.

Nykyinen aluekehitysjohtaja Eira Varis jättää tehtävänsä elokuun lopussa. Varis on ollut maakuntaliiton palveluksessa vuodesta 2003, ja hänen johdollaan on muun muassa laadittu seitsemän Pohjois-Karjalan maakuntaohjelmaa.

Lue lisää: 

Pohjois-Karjalan aluekehitysjohtajan rekrytointi etenee - kahdeksan hakijaa haastatteluun

Powered by Labrador CMS