Työpaikkauutiset
Polvijärvi haluaa lisää hakijoita kunnanjohtajaksi
Aiemmin saapuneet hakemukset otetaan uudessa haussa huomioon.
Polvijärven kunnanhallitus on päättänyt jatkaa kunnanjohtajan viran hakuaikaa keskiviikkoon 17. joulukuuta saakka.
Ensimmäinen hakukierros päättyi 27. marraskuuta, ja sen aikana virkaan kertyi 23 hakemusta.
Aiemmin saapuneet hakemukset otetaan uudessa haussa huomioon.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, ja uudelta kunnanjohtajalta odotetaan johtamiskokemusta, hallinnon ja talouden osaamista sekä hyviä yhteistyö-, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja.