Työpaikkauutiset

Rovaniemi valitsi Joonas Hännisen kaupunginjohtajaksi – Hänninen sai 36 ja Ulla-Kirsikka Vainio 15 ääntä

Joonas Hänninen suuntaa Varkauden maisemista kohti Rovaniemeä.
Julkaistu Muokattu

Rovaniemen valtuusto valitsi maanantaina Joonas Hännisen uudeksi kaupunginjohtajaksi. Varkauden kaupunginjohtajana työskentelevä Hänninen sai virkavaalissa 36 ääntä ja nykyinen kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio 15 ääntä.

Hänninen on Sallassa 1985 syntynyt yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on toiminut Varkauden kaupunginjohtajana vuodesta 2021 ja sitä ennen Joroisten kunnanjohtajana, Pelkosenniemen kunnan vs. kunnansihteerinä sekä Sallan kunnan palveluksessa eri tehtävissä.

– On mahtavaa palata pohjoiseen. Etelän kierros on antanut kokemusta, näkemystä ja oppia, ja tämän opin haluan tuoda tänne Rovaniemelle, Hänninen sanoi valintansa jälkeen.

– Rovaniemellä on huikea potentiaali. Kaupunki on jo tehnyt paljon, mutta monet ilmiöt, kuten matkailun kehitys, haastavat kaupunkia. Aina on mahdollisuus tehdä asiat vielä paremmin, hän totesi.

Virkaa tavoitteli 18 hakijaa ja yksi suostumuksensa antanut. Heistä 10 sai kutsun haastatteluun.

Haastattelujen jälkeen kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee kaupunginjohtajan neljän ehdokkaan joukosta. Hännisen ja Vainion lisäksi kärkiehdokkaiden joukkoon valikoituivat Rovaniemen henkilöstö- ja hallintojohtaja Antti Määttä ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymän johtaja Saija-Liisa Niemelä-Pentti.

Virka täytettiin nyt toistaiseksi voimassa olevana. Vainion kuuden vuoden määräaikainen kausi päättyy elokuun lopussa 2026.

Powered by Labrador CMS