Työpaikkauutiset

Sami Alasara jättää Lappajärven kunnanjohtajan viran – perhesyyt ratkaisun takana

"Olen ottanut itsestäni kaiken irti – ja jos rehellinen olen, välillä vielä vähän enemmänkin"

Sami Alasara kertoo löytäneensä Lappajärven kunnanjohtajan työhön tarttuessaan ihmisiä, joilla on sydän paikallaan. Kuvassa Alasara on vuoden 2019 tunnelmissa.
Julkaistu

Vuonna 2019 Lappajärven kunnanjohtajaksi valittu Sami Alasara jättää tehtävänsä. Alasara kertoo ratkaisustaan Facebook-sivullaan tunteikkaassa viestissä Facebook-sivullaan.

– Vaikka rakastin tätä työtä ja koen sen etuoikeudeksi, matka on ollut myös raskas. Yksi suurimmista kuormista on ollut välimatka. Useista yrityksistä huolimatta mahdollisuutta muuttaa alueelle ei löytynyt, ja niinpä arjestani tuli vuosiksi säännöllistä edestakaista ajamista – viikosta toiseen lähes tuhat kilometriä Etelä-Suomen ja Lappajärven välillä, hän kirjoittaa.

Alasara toimi ennen Lappajärven-pestiään yrittäjänä Sipoossa. Hänellä on äitinsä puolelta juuret Lappajärvellä.

– Tulin työhön, mutta löysin paljon enemmän: aitoa välittämistä, suoraa puhetta, vahvaa tahtoa, huumoria, periksiantamattomuutta – ja ennen kaikkea ihmisiä, joilla on sydän paikallaan.

– Jotain minusta tulee aina jäämään tänne. Sydämeeni Lappajärvi ja koko Etelä-Pohjanmaa ovat jo pysyvästi piirtyneet. Ehkä se on kohtaloakin – olenhan äitini puolelta vahvasti tätä lakeuden roudasta tehtyä maata.

Hän kertoo yrittäneensä tuoda kunnanjohtajan tehtävään kaiken itsestään: energian, taistelutahdon, sovittelevuuden, periksiantamattomuuden ja uskon siihen, että vaikeissakin hetkissä on löydettävissä aina mahdollisuus.

– Olen ottanut itsestäni kaiken irti – ja jos rehellinen olen, välillä vielä vähän enemmänkin.

Alasara kuvaa kunnan ykkösjohtajan työtä yksinäisen miehen työksi.

– Se on vastuuta, joka ei aina näy ulospäin. Se on päätöksiä, joissa ei aina ole hyviä vaihtoehtoja, vaan on valittava kahdesta pahasta, usein monestakin. Se on myös hetkiä, jolloin joutuu seisomaan yksin keskellä ristivetoa, ja kantamaan vastuun siitä, että kunta kantaa kuntalaisensa, suunta säilyy ja päämäärä pysyy kirkkaana.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS