Työpaikkauutiset

"Savukoski on Suomen kylmin kunta, mutta täällä on ihmisten lämpöä ja tekemisen meininkiä"

Joonas Rentola toista kertaa Savukosken vt. kunnanjohtajana

Joonas Rentola kertoo, että Savukoskelle laaditaan paras mahdollinen kuntastrategia. Tämä työ alkaa jo nyt helmikuussa.
Julkaistu Muokattu

Savukosken vt. kunnanjohtajana toimii heinäkuun loppuun saakka sivistysjohtaja-rehtori Joonas Rentola. Hän toimi samassa tehtävässä myös keväällä 2025, ennen kuin Petri Härkönen aloitti kunnanjohtajana.

Härkönen jätti tehtävänsä tammikuussa omasta aloitteestaan kesken koeajan.

– Astun tehtävään hyvillä mielin ja olen kiitollinen saamastani luottamuksesta. Edellinen kunnanjohtaja Härkönen sai kuuden kuukauden aikana aikaan paljon hyvää Savukoskella. Taloutta saatiin tasapainotettua ja talouden seuranta ajantasaistettua parin haastavan vuoden jälkeen. Tästä kuuluu iso kiitos hänen johtajuudelleen, Rentola sanoo.

Rentola saapui Savukoskelle 2021 Tammelasta, jossa hän toimi luokanopettajana ja koulunjohtajana.

– Paikallispoliitikot ovat minulle entuudestaan tuttuja, ja yhteistyö heidän kanssaan sujuu erinomaisesti. Valtuusto on vaihtunut kertaalleen, mutta yhteistyö on jatkunut yhtä hyvänä myös nykyisten päättäjien kanssa. Olen luottavainen, että saamme kevään aikana laadittua Savukoskelle parhaan mahdollisen kuntastrategian tälle valtuustokaudelle. Tämä työ käynnistyy nyt helmikuussa, Rentola kertoo.

Rentola ei ota vielä kantaa siihen, aikooko hän tavoitella kunnanjohtajan virkaa, kun se tulee haettavaksi myöhemmin tänä keväänä.

– Tulen aikanaan harkitsemaan sitä. Ensin haluan kuitenkin nähdä, miten tämä tehtävä lähtee sujumaan ja pohtia rauhassa, onko minulla annettavaa Savukosken kunnan kehittämiselle.

– Ennen kaikkea odotan nyt uuden työtehtävän tarjoamia mahdollisuuksia sekä aurinkoisia keväthankia ja mahdollisuutta hiihtää ja vaeltaa alueen laduilla ja tuntureissa. Vaikka Savukoski mainitaan usein Suomen kylmimpänä kuntana, täällä vastassa on ihmisten lämpö ja aitoa yhdessä tekemisen meininkiä!

Powered by Labrador CMS