Työpaikkauutiset
Sirpa Koskenlaine on Kinnulan uusi kunnanjohtaja – ”Olen menossa suuriin saappaisiin”
Koskenlaine kertoo valintansa jälkeen, miltä nyt tuntuu.
Pelkosenniemen kunnan vt. hyvinvointijohtajan virkaa hoitava Sirpa Koskenlaine valittiin Kinnulan uudeksi kunnanjohtajaksi torstai-iltana.
Koskenlaine sai valtuuston kokouksessa suoritetussa vaalissa yli puolet annetuista äänistä.
Miltä nyt tuntuu, Sirpa Koskenlaine?
– Onnelliselta, jos yhdellä sanalla sanon.
Kinnulan kuntaa vuodesta 2023 johtanut Marja Lehtonen on jäämässä eläkkeelle ja sen takia kuntaan haettiin uutta johtajaa. Koskelaine arvostaa työtä, jota Lehtonen on tehnyt kunnan hyväksi.
– Tiedän, että olen menossa suuriin saappaisiin. Marja Lehtonen on luvannut antaa hyvän perehdytyksen työhönsä.
Sirpa Koskenlaine haluaa olla kunnanjohtaja, joka vahvistaa kuntalaisten kokemusta siitä, että kunta on juuri heitä varten.
Koskenlaine teki aikoinaan lopputyön kuntalaisen osallisuuden merkityksestä kunnan hyvinvointityölle opiskellessaan hallintotieteiden maisteriksi Lapin yliopistossa.
Koskenlaine tuo Kinnulan kuntaan kokemusta henkilöstöjohtamisesta.
– Se on tärkeää, että kuntalaisen on helppo lähestyä kunnan viranhaltijaa.
Noin 1 500 asukkaan Kinnula sijaitsee Keski-Suomen pohjoisosassa.
Juttua muokattu: 12.6. kello 13.25, korjattu kohdat, joissa sukunimi Koskenlaine oli kirjoitettu väärin.