Yle ja Kaleva: Rauno Maaningalle tuomio törkeästä petoksesta - toimi samaan aikaan Muhoksen hallinto- ja talousjohtajana ja Pelastusopiston hallintojohtajana
Muhoksen entinen hallinto- ja talousjohtaja Rauno Maaninka syyllistyi kahteen törkeään petokseen ja virkavelvollisuuden rikkomiseen toimiessaan Kuopiossa Pelastusopiston hallintojohtajan viransijaisena, vaikka oli Muhoksella samaan aikaan täysipäiväisessä virassa.
Oulun käräjäoikeuden tuomiosta kertoivat maanantaina Yle ja Kaleva.
Maaninka hoiti virkoja päällekkäin syksyllä 2018 ja tammi-helmikuussa 2017.
Ylen ja Kalevan mukaan Maaninka ei hakenut Muhokselta virkavapaata Pelastusopiston tehtävää varten. Hän ei myöskään kertonut Pelastusopistolle, ettei ole virkavapaalla Muhokselta.
Maaninka on kiistänyt syytteet kokonaan ja katsonut, ettei hänellä ollut velvollisuutta hakea virkavapaata tai sivutoimilupaa Muhoksen kunnalta. Oulun käräjäoikeus oli toista mieltä ja totesi, että lait virkavapaan ja sivutoimiluvan hakemisesta ovat yksiselitteiset.
Juttua muokattu 18.11. kello 13.03, korjattu etunimi, joka oli väärin otsikossa.