Työpaikkauutiset
Yle: Juha Rehula luopuu kunnanjohtajan tehtävistä – ”Haluan katsoa, mitä elämä tuo”
Reilun 2 700 asukkaan Padasjoki etsii seuraavaksi uutta kunnanjohtajaa.
Päijät-Hämeessä sijaitsevan Padasjoen kunnanjohtaja Juha Rehula kertoo irtisanoneensa itsensä kunnanjohtajan tehtävästä, uutisoi Yle.
Rehula kertoi Ylelle ilmoittaneensa irtisanoutumisestaan Padasjoen valtuustolle tänään.
– Ei minua tietääkseni olla heittämässä ulos. Olen vain sellaisessa kohdassa elämääni, että haluan katsoa, mitä elämä tuo, Rehula kertoi Ylen haastattelussa.
Keskustan kansanedustajana pitkään toiminut Juha Rehula aloitti Padasjoen määräaikaisena kunnanjohtajana 7. elokuuta 2023. Vuonna 2024 hänet valittiin vakituiseksi kunnanjohtajaksi yksimielisesti.
Rehula on kunnallistutkinnon suorittanut sosionomi Tampereen yliopistosta. Hän toimi Pukkilassa vs. ja ma. kunnanjohtajana 2020–2021. Hän on työskennellyt myös Valkealan vs. kunnankamreerina, Pukkilan vs. kunnansihteerinä ja Padasjoen hallintojohtajana. Poliitikkourallaan hän on toiminut muun muassa sosiaali- ja terveysministerinä ja perhe- ja peruspalveluministerinä.