Yle: Viitanen vetäytyi Hattulan johtajakisasta
Lopen kunnanjohtaja Karoliina Viitanen on vetäytynyt Hattulan kunnanjohtajakisasta, kertoo Yle.
Viitanen kertoo saaneensa yhteydenottoja, joissa hänen on toivottu jatkavan Lopella. Hän perustelee suostumuksensa perumista myös sillä, että Hattulan kunnanjohtajan valintaprosessi ei ole vakuuttanut häntä.
– Tiedonkulun, viestinnän ja erinäisten taustakeskusteluiden jälkeen olen jäänyt pohtimaan kuka valintaprosessia koordinoi ja johtaa ja millaista kunnanjohtajaa Hattulan kunta hakee, Viitanen sanoo.
Hattula on hakenut kunnanjohtajaa kahteen otteeseen kesän ja syksyn aikana. Jo kesällä kolme hakijaa valikoitiin soveltuvuusarviointiin, mutta lopulta virka julistettiin uudelleen auki.
Toisen hakukierroksen jälkeen neljä johtajakandidaattia on valittu esittäytymään Hattulan päättäjille. Viitanen oli näiden neljän joukossa. Muut ovat Yritystaito Groupin toimitusjohtaja Harri Mattila, hattulalainen lakimies Arto Viljanen ja Punkalaitumen kunnanjohtaja Lauri Inna.