Työpaikkauutiset
Ypäjän kunnanjohtajaksi valittu Jenni Laiho kertoo haastattelun olleen erityinen kokemus
Näillä näkymin uusi kunnanjohtaja aloittaa työt kesälomien jälkeen
Ypäjän kunnanvaltuusto on valinnut yksimielisesti Jenni Laihon kunnanjohtajaksi.
Jenni Laiho on yhteiskuntatieteiden maisteri ja hyvinvointialuejohtajan erityisavustaja Keski-Suomessa.
Kanta-Hämeessä sijaitseva ja noin 2 200 asukkaan Ypäjä ei ollut erityisen tuttu Laiholle ennen kuin kunnanjohtajan paikka aukesi haettavaksi ja hän tutustui kuntaan.
– Perehdyin kuntaan ja kunnan tilanteeseen, talouteen ja siihen, minkälaisia toiminnallisia asioita on kunnassa käynnissä.
– Jo heti rekrytointiprosessin alkuvaiheessa minuun vetosi kunnasta välittyvä halu tehdä töitä yhteisen hyvän eteen.
Jenni Laiho lähetti hakemuksen ja sai sitten kutsun haastatteluun.
Haastattelutilanteessa asiat tuntuivat loksahtavan kokonaan paikoilleen.
– Haastattelutilanteen koin lämpimänä ja vastaanottavaisena. Haastattelussa vahvistui, että haluan oikeaan kuntaan.
Uutta rakentamassa
Ypäjän kunta tiedotti valinnan jälkeen, että Laiho tuo mukanaan kokemusta julkishallinnon kehittämisestä sekä vahvaa osaamista muutosten johtamiseen ja uuden rakentamiseen.
Jenni Laiho jatkaa Kuntalehden haastattelussa pohdintaa siitä, miten kuntakentällä ollaan isojen haasteiden edessä.
– Niin kunnissa kuin hyvinvointialueillakin on ollut paljon toiminnan ja talouden yhteensovittamista, ja haasteiden taklaamista.
– Uskon, että yhteistyöllä ja yhdessä tekemällä löydämme tarvittavat ratkaisut Ypäjän kunnassa.