Uutiset

Edeltäjiltä hyvä tuki - tuoreet valtuustojen puheenjohtajat kiittelevät 

Juvan ja Vaasan valtuustojen puheenjohtajuutta hoidetaan nuorin voimin. Ensimmäisen kauden puheenjohtajat tuntevat saaneensa työhönsä hyvän tuen edeltäjiltään ja muulta puheenjohtajistolta. Molemmilla paikkakunnilla myös virkahenkilöt saavat kehuja.

Juvan valtuuston puheenjohtaja Viivi Immonen ja Vaasan valtuuston puheenjohtaja Frans Villanen ovat päässeet puheenjohtajatyön rytmiin kiinni.
Julkaistu

Viivi Immonen: Parasta ovat kohtaamiset

Juvan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Viivi Immonen (kesk.) kertoo heti kärkeen pitävänsä puheenjohtajan työssä parhaana asiana erilaisten ihmisten ja heidän näkökantojensa kohtaamista.

Hän kokee, että moni asia on vienyt jopa odotettua vähemmän aikaa. Toisaalta usein asiat vaativat nopeaa reagointia.

– Se on yllättänyt. On asioita, joita ei voi kalenteroida. Maailma muuttuu ja kuntien on pysyttävä mukana. 

Maailma muuttuu ja kuntien on pysyttävä mukana, sanoo Juvan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Viivi Immonen.

Juvalla vaihtuivat puheenjohtajat sekä hallituksessa että valtuustossa. Pitkäaikaisten edeltäjien Immonen kokee jättäneen perinnöksi hyvän työkulttuurin ja ilmapiirin. Sen säilymiseen on uusi valtuuston puheenjohtaja halunnut panostaa. 

Pieni valtuusto antaa Immosen mielestä mahdollisuuden sitouttaa valtuutetut mukaan valmistelutyöhön jo ennen valtuuston kokousta. Ilmapiiristä, tavoitettavuudesta ja asioiden valmistelusta kiitoksensa Immoselta saavat myös Juvan virkahenkilöt, joiden ammattitaitoa hän kehuu. Myös kokeneet varapuheenjohtajat ovat merkittävä tuki.

– He ovat olleet pidempään mukana kuntapolitiikassa ja molemmilla on puheenjohtajakokemusta. Se on rikkaus, että pystyy kysymään mielipidettä heiltä, sanoo Immonen. 

Valtuutetuilta tulleesta hyvästä palautteesta Immonen on kiitollinen. Kriittiseen palautteeseenkin on varauduttava. Kun vaikeita asioita aikanaan tulee käsittelyyn, palaute helposti heijastuu puheenjohtajaan, hän arvioi.

Frans Villanen: Pelisääntöjä on kunnioitettu

Vaasan valtuustossa puhetta johtava Frans Villanen (rkp.) on tyytyväinen ensimmäiseen vuoteensa. Suuria yllätyksiä ei ole tullut ja hän kokee organisaation toimivan kaupungissa hyvin. Kiitosta saavat niin virkahenkilöt kuin valtuutetutkin. 

Henki valtuustossa on hyvä ja sitä korostaa valtuustokauden alkajaisiksi yhdessä käyty pelisääntökeskustelu. Siinä sovittuja asioita on Villasen mukaan pääosin kunnioitettu. 

– Meillä on viisikymmentäviisi valtuutettua, jokainen haluaa Vaasan parasta. Puolueilla on hieman eri keinoja ajaa asioita, mutta fiksuja ihmisiä on Vaasan valtuustossa.

Meillä on viisikymmentäviisi valtuutettua, jokainen haluaa Vaasan parasta, sanoo Frans Villanen.

Villanen näkee tässä historiallisen jatkumon. Suurissa asioissa on hänen mukaansa ymmärretty jo pitkään kaupungin etu ja saavutettu yksimielisyys.

Villanen puhuu halustaan oppia tuntemaan ihmisiä. Tähän on panostanut jo edellisellä valtuustokaudella. Yhteistyö sujuu kaikkien kanssa. 

Puheenjohtajan työssä on asioita, jotka eivät ulospäin näy. Silti työmäärä ei ole uutta puheenjohtajaa yllättänyt, kiitos edeltäjien kanssa käytyjen keskustelujen. Työnantajaansa Villanen kiittelee venymisestä.

– Vaasa on sen kokoinen kaupunki, että pääosin me teemme tätä oman työn ohessa. Se vaatii työnantajalta tosi paljon joustavuutta, että pystyy olemaan pois.

Villanen kehuu Vaasan asioita hoidetun aiemminkin hyvin ja viittaa muun muassa alkuvuonna kaupunkiin saatuihin teollisiin investointeihin. 

Valtuustokauden ensimmäinen vuosi

    1. Kuntalehti kysyi tunnelmia kahdelta vuoden valtuustonsa puheenjohtajana toimineelta 

    2. Vastaajiksi päätyivät Viivi Immonen Juvalta ja Frans Villanen VaasastaVastaajiksi päätyivät Viivi Immonen Juvalta ja Frans Villanen Vaasasta

    3. Molemmat tuoreet puheenjohtajat tunsivat saaneensa tehtäväänsä hyvän tuen edeltäjiltään

Powered by Labrador CMS