Uutiset

Eduskuntaryhmät keskustelevat kuntien tulevaisuudesta joulukuussa

Meidän on kyettävä löytämään rohkeitakin ratkaisuja ihmisille tärkeiden palvelujen järjestämiseksi, kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) painottaa. Kuva: Kirsi Riipinen
Julkaistu Muokattu

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) on kutsunut eduskuntaryhmät koolle keskustelemaan kuntien tulevaisuudesta joulukuussa.

Tilaisuudessa käydään läpi kuntien tilannekuvaa, valtiovarainministeriö tiedottaa.

Lisäksi tilaisuudessa keskustellaan yhdessä mahdollisen parlamentaarisen, kuntien tulevaisuutta koskevan työn käynnistämisestä.

– Kuntakenttämme on monenlaisten haasteiden edessä. Väestökehitys, taloustilanne ja elinkeinojen muutokset muokkaavat kuntiemme toimintaympäristöä voimakkaasti, Ikonen sanoo.

– Siksi pidän tärkeänä, että käynnistämme yhteiset, parlamentaariset keskustelut kuntien tilanteesta ja tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Ministeri Ikonen kiersi lokakuussa ympäri Suomea ja tapasi tiedotteen mukaan edustajia kaikista kunnista. Tilaisuuksissa keskusteltiin kuntien haasteista ja käynnissä olevista uudistuksista, kuten valtionosuusjärjestelmän uudistuksesta ja normien keventämisestä.

– Keskustelut kuntien edustajien kanssa olivat hedelmällisiä ja vahvistivat käsitystäni siitä, miten tärkeää on pohtia kuntien tulevaisuutta laajassa yhteistyössä.

Joulukuun parlamentaarisen keskustelun jälkeen arvioidaan työskentelyn jatkoa.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS