Uutiset

Etelä-Savon kuntajohtajat ja maakuntaliitto ovat huolissaan, miten EU-ohjelmarahat kohdentuvat

Kannanoton mukaan itäisen Suomen tilanne on kansallisesti huomioitu puheissa, mutta teot puuttuvat.

Viestiään eteläsavolaiset toivat esille matkallaan Brysseliin tammikuun 2026 lopussa yhteisellä edunvalvontamatkallaan. Etelä-Savon viestiä vietiin komission ja parlamentin lisäksi myös Naton päämajaan Brysselissä.
Julkaistu Muokattu

EU:ssa kaavailtu muutos koskisi muun muassa alueiden kehittämiseen ja maatalouteen käytettävää rahoitusta vuodesta 2028 alkaen.

Etelä-Savon maakuntaliiton ja alueen kuntien yhteisessä kannanotossa toivotaan ymmärrystä ja tukea Itäisen Suomen tilanteeseen toivotaan myös EU-tasolta.

– Itä-Suomen ja myös Etelä-Savon tilanne on heikentynyt ja työttömyys on ennätyskorkealla. Venäjän rajan sulkeutuminen haastaa alueen elinvoimaa. Konkurssit maakunnan alueella ovat kaksinkertaistuneet vuonna 2025 edellisvuoteen verrattuna, kannanotossa huomautetaan.

– Etelä-Savon kehittymistä ei edistä myöskään se, että maakuntaan jo suunnattuja aluekehityksen varoja on kansallisilla päätöksillä siirretty puolustuspoliittisiin tarpeisiin.

 

Rahaa EU:sta

Itäisen Suomen tilanne on kansallisesti huomioitu puheissa, mutta teot puuttuvat. Valtioneuvoston julkaisema Itäisen Suomen ohjelma sisälsi lukuisia esityksiä alueen tilanteen parantamiseksi vuosi sitten.

– Kuitenkaan ohjelmassa esitettyjä hyviä toimia ei ole toteutunut, lisätään kannanotossa.

– Valitettavasti itäisen Suomen vaikea asema ei näy EU-tasollakaan. Suomen hallituksen on vahvistettava viestiä Itäisen Suomen tilanteesta Euroopassa ja vaadittava päättäväisesti Euroopan Unionin rahoitusta alueelle.

Nyt on korkea aika edellä mainituille toimille kuntajohtajien ja liiton mukaan, sillä helmikuussa EU:n komission varapuheenjohtaja, italialainen Raffaele Fitto, antaa niin sanotun Eastern flank -tiedoksiantonsa koskien EU:n itäisen ulkorajan turvallisuutta ja puolustusvalmiutta.

– Suomen olisi pidettävä huoli, että tiedoksiannon perusteella osoitetaan jo nykyisiä EU:n yhteisiä varoja itäiseen Suomeen. Elinvoimainen Itä-Suomi vahvistaa koko Euroopan turvallisuutta.

Miten käy Etelä-Savon?

Vaikka eletään vuotta 2026, Euroopan Unionissa suunnitellaan jo toimintaa- ja taloutta vuosille 2028–2034. Rahoitusta on käytettävissä aiempaa vähemmän aluekehittämiseen, koska puolustus- ja kilpailukykyrahoitusta kasvatetaan, mikäli kesällä 2025 komission tekemä talousarviokehys hyväksytään.

Itäiselle Suomelle ja Etelä-Savolle tämä merkitsee haasteita rahoituksen painopisteiden muuttuessa.

Etelä-Savon kunta- ja maakuntajohdon huoli koskee erityisesti sitä, miten EU:sta Suomeen kohdentuvat EU-ohjelmarahat jaetaan eri ohjelmille ja alueille.

Jatkossa Suomi saisi yhden rahapotin, josta se itse päättäisi kansallisesti, paljonko rahasta kohdennetaan esimerkiksi alueiden ja maaseudun kehittämiseen.

Etelä-Savossa on vuonna 2021 käynnistyneellä ja 2027 päättyvällä ohjelmakaudella käytettävissä EU:n ja Suomen valtion rahoitusta yhteensä noin 177 miljoonaa euroa sisältäen pohjoisten harvaan asuttujen alueiden (NSPA) rahoituksen.

Etelä-Savon kuntajohtajat ja maakuntaliitto vaativat, että rahoituksen taso säilytetään samalla tasolla myös seuraavalla ohjelmakaudella.

– Tämä edellyttää sitä, että Suomi pitää kiinni sille kuuluvasta NSPA-rahoituksesta, joka on sovittu jo Suomen ja Ruotsin EU-liittymissopimuksessa. Näin parhaiten turvataan myös Etelä-Savon elinvoimaisuutta.

Toinenkin kannanotto

Itäisen Suomen maakunnat olivat myös laajemmin liikkeellä tiedoterintamalla maanantaina.

Kainuun liitto jakoi itäisen Suomen maakuntien yhteisen kiitoksen siitä, että itäiselle Suomelle nimitettiin erityisedustajaksi kauppaneuvos Harri Broman, joka on esimerkillisen sitoutuneesti edistänyt alueen asiaa.

Bromanin toimeksiantona on muun muassa ollut laatia esitys erityistalousaluekonseptista. Bromanin esitys erityistalousalueesta on viimeistään hallituksen kevään kehysriihessä vietävä toimeenpanoon ja resursoitava, maakunnat toteavat yhteisesti.

Itäisen Suomen maakunnat peräänkuuluttavat myös suuralueelle jo nykyisen hallituksen hallitusohjelman tavoitteiden ripeää toimeenpanoa. Esimerkiksi Karjalan radan kehittämisen sekä Savon radan nopeuttamisen ja välityskyvyn parantamisen suunnittelun eteneminen ja toteutuksen käynnistäminen heti tarvittavien suunnitelmien valmistuttua tulee varmistaa, tiedotteessa kerrotaan.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS