Uutiset

Hallitus edistää Muhoksen kunnan ja Googlen yhteisen matkan alkamista

Budjettiriihestä lähetettiin kannustava viesti lopullista investointipäätöstä pohtivalle teknologiayritykselle.

Kunnanjohtaja Kimmo Hinno arvioi, että hallituksen budjettiriihi tuotti erittäin hyviä tuloksia Muhoksen kannalta.
Julkaistu

Budjettiriihi tarjosi hienon edistysaskeleen Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalle Muhoksen kunnalle.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että saatiin neljä miljoonaa euroa rahaa, Muhoksen kunnanjohtaja Kimmo Hinno kertoo.

Tarkalleen ottaen hallitus osoitti budjettineuvottelujen päätteeksi rahat liittymäratkaisuihin ja junaradan alitukseen valtatiellä Muhoksen kohdalla.

– Kyseessä on liittymä, joka lähtee valtatieltä (22) ja siitä rakennetaan kokonaan uusi tieyhteys sinne, minne Google rakentaa, Hinno kertoo.

Uudesta liittymästä on vielä matkaa noin 7–8 kilometriä Googlen tuleviin maisemiin. Liittymästä lähtevän tieyhteyden maksaa kunta.

– Kunta maksaa 20 miljoonaa euroa.

Tuleva yhteys ei ole vain Googlea varten, vaan kyseessä on laajemminkin toimijoita kokoava vihreän siirtymän alue, jonka eteen kunta on tehnyt jo pitkään töitä.

Google tiedotti vajaat kaksi vuotta sitten ostaneensa maata Muhokselta laajentaakseen pilvi- ja datakeskusinfrastruktuuriaan Suomessa.

Googlen mukaan Muhoksen kuntaan tehty investointi voi auttaa yhtiötä vastaamaan Google Cloudin kasvavaan kysyntään ja se voisi tukea samalla muita suosittuja palveluja, kuten Maps-karttapalvelua.

Googlella on ollut Suomessa toimivia datakeskuksia vuodesta 2011 lähtien.

Google ei ole tehnyt Muhoksen suhteen vielä lopullista investointipäätöstä. Hallituksen neljän miljoonan euron arvoinen päätös budjettiriihessä on kunnanjohtajan arvion mukaan positiivinen viesti investointipäätöstä pohtivan Googlen suuntaan.

Muhoksen kunnassa on noin 8 800 asukasta.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS