Uutiset
Hankintalain uudistus meni läpi ja kunnilla on nyt kiire – "Toimet on aloitettava heti"
Laki julkisista hankinnoista hyväksyttiin eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona.
Eduskunta on hyväksynyt hankintalain uudistamisen.
– Tämä oli odotettu päätös ja toki suuri pettymys. Ei auta muuta kuin varautua lain voimaantuloon, ja hyvin lyhyeen siirtymäaikaan. Toimet on aloitettava heti, Kuntaliiton johtava juristi Eeva-Riitta Högnäs sanoo.
Ehdotettujen lakien on arvioitu tulevan voimaan heinäkuussa ja sidosyksiköitä eli inhouse-yhtiöitä koskeva siirtymä on vuoden mittainen.
Uudistettu laki julkisista hankinnoista tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jokaisessa kuntien sidosyksikössä, jossa on tällä hetkellä yli kymmenen kuntaa mukana, on tehtävä merkittäviä muutoksia.
Edellä mainitun lisäksi Kuntaliiton lakiasiainjohtaja Juha Myllymäki kommentoi talousvaliokunnan mietinnön julkaisun (27.5.) yhteydessä, että palvelujen tuottamista on arvioitava monin paikoin kokonaan uudelleen.
– Etenkin pienten kuntien on järjestettävä monet palvelut uudelleen. Hallinnollinen työ on mittava, Myllymäki arvioi.
Talousvaliokunnan mietinnön mukaan hallituksen ehdotukset lisäväät tehokkuutta, kilpailullisuutta ja kustannussäästöjä julkisissa hankinnoissa sekä edistävät laadukkaiden julkisten palvelujen toteutumista.
Mietintöön sisältyi neljä vastalausetta.
Tietoturvapalvelut uusiksi
Sidosyksiköt eli inhouse-yhtiöt ovat kuntien, kuntayhtymien tai hyvinvointialueiden omistamia ja hallinnoimia yhtiötä, jotka tuottavat palveluita ensisijaisesti omistajilleen.
Suomen noin 2 700 inhouse-yhtiötä tarjoavat kuntalaisille esimerkiksi ruokapalveluita, it-palveluita, teknisiä ratkaisuja, kiinteistöhuoltoa tai muita tukitoimintoja.
Näillä yhtiöillä on tärkeä rooli esimerkiksi yhteisissä hankinnoissa huoltovarmuuden kannalta kriittisissä palveluissa.
"Tätä Suomi tarvitsee"
Suomen Yrittäjät tiedottaa eduskunnan keskiviikkona hyväksymän hankintalain olevan erinomainen asia.
– Eduskunnan asettama sidosyksiköiden vähimmäisomistusvaatimus avaa hankintoja pk-yrityksille ja luo kasvua sekä työpaikkoja. Tätä Suomi tarvitsee! Kilpailutusten kiertäminen pienellä omistuksella ei jatkossa onnistu, Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari kiittelee tiedotteen mukaan.
Lue myös: