Itä-Suomesta on ajateltava isosti, vaativat itäsuomalaiset demarivaikuttajat kannanotossaan
Vuosikymmeniä on pohdittu Itä-Suomen edellytyksiä nousta Lapin veroiseksi matkailualueeksi. ”Iloista lomaa Itä-Suomessa” on monelle nostalginen muisto, mutta tällaista henkeä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, kun itärajan sulkeutuminen on asettanut matkailualamme uudenlaiseen tilanteeseen.
On aika, että Saimaan alueen kaupungit ja kunnat löytävät yhteisen tahtotilan alueensa puolesta toimimiselle. Vetoamme myös maakuntaliittoihin, jotta rajat ylittävää yhteistyötä pyritään ensi tilassa edistämään. Positiivisia elementtejä ja vahvoja toimijoita alueellamme on. Nämä tulee vain johdattaa yhteiselle toiminta-alustalle.
Matkailussa Saimaan alueen yhtenäinen profiili on vaikuttavampi kuin yksittäisen kunnan toteuttamana. Tämä ei sulje pois uniikkien kohteiden ja tapahtumien esille nousemista – päinvastoin nämä juuri ovat Itä-Suomen rikkautta. Yhtenäinen profiili merkitsee paitsi yhteistyötä kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa niin myös käytännössä opastaessaan alueelle saapuvia turisteja hyödyntämään palveluita koko alueen kattavasti.
Kulttuuriyhteistyö voisi parhaimmillaan ruokkia yhtenäistä Itä-Suomi strategiaa. Tällaista nähtiin jo Kulttuuripääkaupunki-hanke Saimaa-ilmiössä. Pysyvämpää vaikutusta voisi olla myös hallintorajat ylittävillä rohkeilla kokeiluilla.
”Joensuusta länteen, Kuopiosta pohjoiseen”. Sisäiset kulkuyhteydet ovat perusedellytys tämänkaltaiselle matkailulliselle hankkeelle. Tämä merkitsee toimivia julkisia kulkuyhteyksiä paikkakuntien välillä niin maanteitse ja raiteitse. Myös vesireitistö tarjoaa valtavan kehityskohteen vesimatkailulle ja lentoliikenne on nähtävä olennaisena elementtinä sille, että matkailijoita saadaan alueelle uusilta kansainvälisiltä markkina-alueilta.
Yhdessä pystymme vakuuttamaan ja vaatimaan myös maan hallitukselta konkreettisia toimia. Saimaan asukkailla on lupa odottaa enemmän kuin vain alueen näivettymistä. Kutsumme kaikki mukaan yhteiseen työhön kauniin ja tulevaisuudessakin elinvoimaisen alueemme puolesta.
Minna Tikkinen, Savonlinnan kaupunginvaltuuston pj. (sd.)
Jatta Juhola, Mikkelin kaupunginhallituksen 1. varapj. (sd.)
Timo Suhonen, Varkauden kaupunginvaltuuston pj. (sd)
Tanja Airaksinen, Kuopion kaupunginvaltuuston pj. (sd)
Tomi Kovanen, Imatran kaupunginhallituksen pj. (sd)
Seppo Eskelinen, Joensuun kaupunginhallituksen pj. (sd)