Uutiset

Joka kolmas kertoo, että omalla työpaikalla ei ole annettu ohjeita tekoälyn käyttöön

Ammattiliitto Jytyn jäsenkyselyn mukaan henkilöstö ei saa tekoälymuutokseen riittävästi tukea.

Tekoäly voi tehostaa ja nopeuttaa työntekoa ja lisätä tuottavuutta, arvioi Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima.
Julkaistu

Ammattiliitto Jytyn kyselyyn vastanneista 53 prosenttia kokee saaneensa tukea tekoälyn käyttöön melko tai erittäin vähän.

Tulosten perusteella tekoälykoulutuksen tarve työpaikoilla on merkittävä, Jyty tiedottaa. Lisää koulutusta tekoälyn käyttöön kertoo tarvitsevansa melko tai erittäin paljon 51 prosenttia vastaajista ja jonkin verran 23 prosenttia.

Lisäksi tiedotteessa huomautetaan, että julkinen sektori on ottamassa käyttöön tekoälyä laajasti kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtiolla.

Jytyn mielestä tekoälyn käyttöönoton tavoitteena ei voi olla myöskään työntekijöiden korvaaminen, vaan työn tekemisen kehittäminen.

Ylipäätään tekoälyn käyttöön liittyvät ohjeistukset ovat monella työpaikalla vielä lapsen kengissä: 33 prosenttia Jytyn kyselyyn vastanneista kertoo, ettei omalla työpaikalla ole annettu ohjeita tekoälyn käyttöön.

– Kaikissa työn tekemiseen liittyvissä muutoksissa pitäisi aina kuunnella itse työn tekijöitä. Toimivien ratkaisujen saavuttamiseksi työntekijöiden pitäisi päästä itse vaikuttamaan työnsä muutokseen alusta asti, Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.

– On erittäin tärkeää, että henkilöstö koulutetaan tekoälyn käyttöön ja uusiin sovelluksiin. Tekoälykoulutuksen on oltava käytännönläheistä, ja sitä on räätälöitävä kunkin työntekijän omiin työtehtäviin sopivaksi.

Tekoäly voi tehostaa

Tekoälykeskustelu on Suomessa keskittynyt julkisen sektorin osalta säästöihin ja siihen, miten tekoälyn avulla voidaan vähentää henkilöstöä. Jytyn mielestä keskustelun ytimessä pitäisi olla työn tekemisen kehittäminen, ei työntekijöiden korvaaminen.

– Tekoäly voi tehostaa ja nopeuttaa työntekoa ja lisätä tuottavuutta, mutta sen tavoitteena ei voi olla vain työntekijöiden korvaaminen ja henkilöstösäästöt, Jytyn puheenjohtaja sanoo.

Suomen työllisyystilanne on vakava, ja työttömyys on kasvanut jo monta vuotta peräkkäin. Lähes ennätystyöttömyyden hinta suomalaiselle hyvinvointivaltiolle on valtava.

– Tässä heikossa taloustilanteessa tekoälyn onnistumista ei pidä mitata vähenevien työpaikkojen määrällä, vaan sillä, kuinka hyvin se tukee henkilöstöä, parantaa tuottavuutta ja vahvistaa työllisyyttä, Voima jatkaa tiedotteen mukaan.

Jyty toteutti jäsenkyselyn tekoälyn hyödyntämisestä asiantuntija-, hallinto-, sihteeri- ja ICT-alan työtehtävissä.

Kyselyn vastaajamäärä oli 1 601. Kunnissa ja hyvinvointialueilla työskenteli 79 prosenttia ja loput yksityisellä sektorilla, järjestöissä, seurakunnissa ja valtiolla.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS