Kaarina pitää ovea auki Turun seudun isolle kuntaliitokselle

Kaarinan kaupunki haluaa jatkaa itsenäisenä. Jos kuitenkin pakkoliitoksiin päädytään, tulisi kuntaliitos tehdä koko Turun seudun laajuisena, kaupunki linjaa.

Julkaistu Muokattu
Varsinais-Suomen liitto on pyytänyt kunnilta kannanottoja hallituksen
suunnittelemaan kuntauudistukseen. Kaarinan kannanotto on kaupunginhallituksen käsittelyssä maanantaina.

Kannanoton mukaan Kaarinan ensisijainen tavoite on pysyä itsenäisenä. Kaupunginjohtaja Harri Virran mukaan itsenäisyyttä puoltavat palveluiden hyvä saatavuus ja laatu, kaupungin hyvä maine sekä turvallinen elinympäristö.

Kaupunginjohtaja muistuttaa myös, että 30 000 – 50 000 asukkaan kunta pystyy järjestämään palvelut tehokkaimmin. Kaarinan väkimäärä ylittää tätä nykyä alarajan täpärästi, kun kaupunkiin liitettiin vuonna 2009 Piikkiön kunta.

Ympäryskuntien liittäminen Turkuun toisi Kaarinalle lähinnä ongelmia, kaupunki linjaa. Vaarana nähdään esimerkiksi asiakaslähtöisyyden ja päätöksenteon joustavuuden heikkeneminen.

Jos kuitenkin valtiovalta ohjaa kunnat pakkokeinoin yhteen, Kaarinan kaupunki pitää järkevänä koko Turun seudun laajuista kuntaliitosta. Liitokseen kuuluisivat myös saaristokunnat.

(KL)

Powered by Labrador CMS