Kaikki eivät tiedä oikeudestaan äänestää kuntavaaleissa

Huhtikuun kunta- ja aluevaaleissa on äänioikeus muillakin kuin Suomen kansalaisilla. Kuvassa näkyy, kun vaalimainoksia laitettiin paikoilleen edellisten aluevaalien aikaan Joensuussa. Kuva: Riikka Hurri
Julkaistu Muokattu

Pohjois-Karjalassa sijaitsevassa Joensuussa tiedostetaan tarpeesta selvittää ihmisille, mitkä kuntavaalit ylipäätään ovat.

– Moni uusi joensuulainen ei tiedä oikeudestaan äänestää, kertoo työelämän ja kotouttamispalvelujen päällikkö Eija Asikainen Joensuun kaupungilta.

Huhtikuun kunta- ja aluevaaleissa on äänioikeus muillakin kuin Suomen kansalaisilla. Suomenkielinen tieto ei tätä äänestäjäryhmää välttämättä tavoita.

Tämän lisäksi kaupunki tiedottaa järjestävänsä monikielisen kuntavaali-infon Carelicumin auditoriossa tiistaina 1.4. kello 14–16.30.

– Tavoitteenamme on kannustaa osallistumaan oman kunnan arkeen äänestämällä ja lisätä samalla eri taustaisten kuntalaisten osallisuuden kokemusta, Asikainen lisää.

Vaali-infon järjestävät yhteistyössä ELO-hanke, Joensuun kaupungin International House Joensuu ja Talent Hub Eastern Finland.

Tiedotteessa kerrotaan myös, että edellä mainitun tilaisuuden puhuttu kieli on englanti ja diat ovat suomeksi ja venäjäksi.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS