Kaleva: Pohjois-Suomessa kova pula tukiperheistä
Noin 250 lasta odottaa tällä hetkellä tukiperhepaikkaa Pohjois-Suomessa, kertoo Kaleva
Tukiperheet ovat tavallisia vapaaehtoisia perheitä, joilla on tarjota aikaa ja huolenpitoa lapselle. Tukiperhe sitoutuu lapsen ja hänen perheensä tukemiseen vähintään vuodeksi kerrallaan.
– Tuki- ja lomaperheiden ero on siinä, että tukiperheet toimivat ympäri vuoden, ja lapset käyvät niissä yhden viikonlopun kuussa, kun taas lomaperheissä lapset viettävät useimmiten viikon kaksi kerrallaan koulujen loma-aikoina, kertoo Kalevan haastattelema sosiaaliohjaaja Tuuliina Kaartinen Pelastakaa Lapset ry:n Pohjois-Suomen aluetoimistosta.
Kaartisen mukaan tuki- ja lomaperheitä tarvitaan jatkuvasti lisää. Tukiperheeksi voi hakea ottamalla yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:hyn.
(KL)