Uutiset

Kansanopistojen kotoutumisrahoitus lakkaamassa – kymmenkunta opistoa kriittisessä tilanteessa

Kansanopistojen kotoutumiskoulutuksen rahoitusta ollaan lopettamassa samaan aikaan, kun kuntien kotoutumiskorvauksia leikataan 30 miljoonalla eurolla.

Joissakin kunnissa kansanopisto on ainoa kotoutumiskoulutuksen järjestäjä
Julkaistu Muokattu

Petteri Orpon hallitus on siirtämässä maahanmuuttajien kotoutumisen yhä enemmän heidän omalle vastuulleen. Kotoutumiskoulutus halutaan osaksi työvoimakoulutusta ja samalla lakkauttaa kansanopistojen kotoutumiskoulutuksen rahoitus.

Tilanne on hankala, sillä kuntien kotoutumiskorvauksia leikataan samaan aikaan noin 30 miljoonalla eurolla.

Mikäli hallituksen valmistelema kotoutumiskoulutuksen uudistus toteutuu, kansanopistojen valtionrahoitus pienenee keksimäärin 15 prosenttia.

Kaikki kansanopistot eivät järjestä maahanmuuttajien koulutusta, joten leikkaukset osuisivat opistoihin eri tavoin. Seitsemän kansanopiston valtionosuuden rahoitus vähenisi yli 50 prosenttia.

On riski, että osa joutuu lopettamaan toimintansa, sanoo Kyösti Nyyssölä, Suomen Kansanopistoyhdistyksen puheenjohtaja.

Nyyssölä on myös Etelä-Pohjanmaan Opiston rehtori. Hän kertoo, että maakunnassa on vapaalla sivistystyöllä kotoutuskoulutuksen paikkoja noin 300.

Nyyssölä on jo keskustellut työllisyysalueen kanssa tulevista vaikutuksista.

– Työllisyysalueella ollaan hyvin huolissaan. On selvää, ettei siellä selvitä omalla rahoituksella hoitamaan tällaisia opiskelijamääriä.

Nyyssölän mukaan kymmenkunta opistoa on nyt hyvin kriittisessä tilanteessa. Niiden rahoituspohja romahtaa, koska tehtävä on suuntautunut kielikoulutukseen.

Hallituksen tarkoitus on keskittää maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus osaksi kuntien työvoimakoulutusta ilman siirtymäaikaa tai rahoitusta sen ajaksi. 

Joissakin kunnissa kansanopisto on ainoa kotoutumiskoulutuksen järjestäjä.

Nyyssölä pohtii, että jos siirtymäaika olisi pidempi, opistot voisivat muuttaa opetustarjontaansa.

Etelä-Pohjanmaan Opistolla on edessään muutosneuvottelut, ja Nyyssölä arvio, että näin on monessa muussakin kansanopistossa.

Aikuisille pidempi siirtymäaika

Pedagoginen rehtori Juha Kaivola turkulaisesta Linnasmäen opistosta pelkää, että alueellinen eriarvoisuus on kasvamassa ja että osa kotoutujista jää koulutuspalvelujen ulkopuolelle.

– Suomessa ollaan sekoittamassa maahantulo ja kotoutuminen. Jos ihmisellä on jo oleskelulupa, millaisia seurauksia hänelle tulee, jos hän ei saa riittävää kieli- ja perustaitokoulutusta?

Kotoutumiskoulutuksessa on Linnasmäen opistossa 400 paikkaa. Opisto on tiivistänyt yhteistyötä työllisyyspalvelujen kanssa.

Kaivola huokaa, että onneksi hallituksen kaavailuissa kotoutuksessa aikuisten perusopetuksen rahoituksessa on pidempi siirtymäaika. Kuluvan vuoden aikana opintonsa aloittavien rahoitus jatkuu vielä 2028, muutoin opistojen kotokoulutuksen rahat loppuvat syksyyn mennessä.

Kotoutumiskoulutus

Noin 120 vapaan sivistystyön oppilaitosta järjestää nykyisin lakisääteisenä tehtävänään kotoutumis-, kielitaito- sekä aikuisten luku- ja kirjoitustaidon koulutusta maahanmuuttajille

Hallituksen tarkoitus on keskittää maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus osaksi kuntien työvoimakoulutusta ilman siirtymäaikaa tai rahoitusta sen ajaksi

Tosin uhkana on, että aikuisten perusopetukseen tulee 30 vuoden ikärajaus.

Linnasmäen opistossa on töissä määräaikaisia, joten irtisanomisiin ei tarvitse mennä nyt.

– Mutta ne ovat väistämättä edessä 2027–28.

Mukana 38 000 maahanmuuttajaa

Noin 120 vapaan sivistystyön oppilaitosta järjestää nykyisin lakisääteisenä tehtävänään kotoutumis-, kielitaito- sekä aikuisten luku- ja kirjoitustaidon koulutusta maahanmuuttajille. Nuorille oppivelvollisille on lisäksi perusopetusta.

Kansanopistojen koulutuksissa on mukana noin 38 000 maahanmuuttajaa, joista kokopäiväisessä kotoutumiskoulutuksessa opiskelee vuosittain noin 7 000 ja aikuisten perusopetuksessa 2 000 opiskelijaa.

Kuntien velvollisuus järjestää kotoutumiskoulutusta säilyy edelleen mutta jatkossa osana työllisyyspalveluja.

Hallituksen kaavailujen taustalla lienee toive saada kunnat kilpailuttamaan kotoutuksen koulutushankintansa.

Lue lisää:  Kansanopistot helisemässä TEMin uusien linjausten takia, mutta pahin skenaario toteutui jo

Powered by Labrador CMS