Uutiset

Keravan uusi perusopetusjohtaja kertoo, mikä on koulun keskeinen tehtävä

Kaiken keskellä on hyvä muistaa, että meillä on valtavan hienoja lapsia ja nuoria, painottaa Niina Korko

Perusopetusjohtaja Niina Korko toivottaa kaikille koululaisille ja koulujen henkilöstöille erinomaista uutta lukuvuotta.
Julkaistu

Uuden lukuvuoden alkaessa koululainen voi kokea samaan aikaan innostusta ja jännitystä. Nämä tunteet ovat tuttuja myös aikuiselle koulumaailmassa, vahvistaa omalta osaltaan Keravan kaupungin uusi perusopetusjohtaja Niina Korko.

Hän kertoo aloittaneensa työnsä perusopetusjohtajana innostunein ja odottavin mielin viime viikolla.

– Ensimmäiset päivät Keravalla ovat olleet erittäin myönteisiä ja minut on otettu lämpimästi vastaan.

Uusi lukuvuosi alkaa keskiviikkona Keravalla ja perusopetuksen ovet avautuvat kesäloman päättymisen merkiksi tällä viikolla ympäri Suomea.

– Toivon, että jokainen koululainen kokee syksyn alun samalla tavalla turvallisena, kannustavana ja tuntee olevansa tervetullut.

Yhteiset tavoitteet

Aikoinaan kasvatustieteen maisteriksi opiskellut Korko viihtyy tehdessään töitä kouluarjen edistämiseksi.

– Koulumaailmassa minua vetää puoleensa mahdollisuus edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja oppimista.

Työ koululaisten parissa on ollut monipuolista, merkityksellistä ja jatkuvasti muuttuvaa, hän jatkaa.

– Pidän myös siitä, että koulutus rakentuu yhteistyölle. Tavoitteita saavutetaan yhdessä opettajien, esihenkilöiden, muiden ammattilaisten kanssa, huoltajien sekä lasten kanssa.

Lähtökohtana tilannekuva

Niina Korko voi hyödyntää perusopetusjohtajana 14 vuoden kokemustaan esihenkilötehtävistä.

Korko on tehnyt urallaan töitä muun muassa perusopetuksen aluepäällikkönä, rehtorina, apulaisrehtorina sekä luokanopettajana.

Ennen nykyistä työtään Korko toimi Vantaan kaupungin kehityspäällikkönä segregaation ehkäisyn toimintaohjelmassa.

Segregaatio tarkoittaa ihmisryhmien tai asioiden eriytymistä erilleen toisistaan.

Miten segregaatiota voidaan ehkäistä kouluissa, Niina Korko?

– Näkisin, että segregaation ehkäisyssä on tärkeää muodostaa ensin selkeä tilannekuva. Vasta sen pohjalta voidaan arvioida, millaiset toimenpiteet juuri kyseisellä alueella tai kunnassa ovat vaikuttavimpia.

– Vaikka ilmiö näkyy eri tavoin eri puolilla Suomea, yksi yhteinen onnistumisen edellytys on tiivis poikkihallinnollinen yhteistyö.

Kukaan ei ratkaise segregaatiota yksin oman palvelualueensa tai toimialansa näkökulmasta, Korko lisää.

– Haaste vaatii kaupungilta yhteistä tahtoa ja yhdessä tekemisen tapaa.

 ”Hienoja lapsia ja nuoria”

Koulut toimivat lasten ja nuorten lähipalveluna ja niiden toiminta on kytköksissä alueen kehitykseen, näkee Niina Korko.

Alueen kehitys voi näkyä esimerkiksi oppimisen ja hyvinvoinnin tuen tarpeissa, ja niihin tarpeisiin kouluissa pyritäänkin vastaamaan.

– Peruskoulun keskeinen tehtävä on mahdollistaa yhdenvertainen oppiminen jokaiselle lapselle taustasta riippumatta.

Tämä keskeinen tehtävä vaikeutuu sosioekonomisten erojen kasvaessa.

– Siksikin segregaation ehkäisyyn on tärkeää kiinnittää huomiota pitkäjänteisesti ja laaja-alaisesti.

Uutta perusopetusjohtajaa valitessaan Keravan lasten ja nuorten palveluiden lautakunta huomioi hakijoiden kykyä johtaa ja kehittää toimintaa muuttuvassa ympäristössä.

Keravan perusopetusjohtaja vastaa kaupungin perusopetuksen vastuualueen johtamisesta, kehittämisestä ja strategisesta ohjauksesta yhteistyössä koulujen, henkilöstön ja muiden sidosryhmien kanssa.

– Kaiken keskellä on hyvä muistaa, että meillä on valtavan hienoja lapsia ja nuoria, joiden kanssa saamme kasvaa ja oppia yhdessä. Heidän onnistumisensa, ideansa ja arjen kohtaamiset tuovat iloa ja luovat uskoa tulevaisuuteen.


Lue myös:



Powered by Labrador CMS