Kirjailija Eevi Iisakkila puolustaa arkea maaseudulla: ”Meillä ei ole varaa menettää ketään”

Kirjailija Eevi Iisakkilalla on nopeasti vastaus valmiina kysymykseen, miksi hän on jäänyt asumaan kotiseudulleen Sieviin, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut muuttaa muuallekin: maaseudulla voi rakentaa omannäköisen elämän ja menestyä ihan samalla tavalla kuin kaupungissa.

- Jos sitä menestystä haluaa ylipäätään tavoitella. Sanon usein, että tavallinen elämä on hyvää ja se riittää, Iisakkila aloittaa.

Eevi Iisakkila on taustaltaan historiantutkija. Hän on opiskellut Oulun yliopistossa historiaa ja valmistunut filosofian maisteriksi. Lopulta hänestä tuli kuitenkin viihdekirjailija, joka puolustaa naisten ja maaseudun arvoa romaaneissaan. Samalla hän myös yrittäjä – ja taiteilija, kuten hän itse määrittelee.

- Tämä taitaa olla vielä vieras ajatus kirjallisuuden kentällä, mutta maaseututaustani näkynee tässäkin.  Näkisin, että kirjailijoilla olisi myös tilaisuus ottaa asioita rohkeammin omiin käsiin!

 Iisakkila on kotoisin Sievistä, missä hän edelleen asuu.

- En jättänyt kotiseutuani edes opiskeluaikana, vaan reissasin junalla ahkerasti Sievin ja Oulun väliä. Minulla on vahvat juuret.

Maaseudun voima

Eevi Iisakkila haluaa puhua maaseudun puolesta, sillä hän tietää ja tuntee sen voiman. Paikka, jossa hän nyt Sievissä asuu, on sama, jossa sukua on asunut jo 1500-luvulta lähtien.

- Syvällä maaseudulla suvulla ja verkostoilla on suuri merkitys. Se on sitä perinteistä, vastavuoroista yhteisöllisyyttä. On äärimmäisen arvokasta, että suvulta saa aina tiukan paikan tullen tukea. Se kannattelee elämässä.

Iisakkila kokee, että maaseudun rauha ja luonnon läheisyys lisäksi tukevat luovuutta, joka on tärkeää etenkin taiteilijalle, mutta samalla myös yrittäjälle uusien ideoiden maaperänä.

Kriisinkestävyyttä 

Olisi Iisakkilankin ollut mahdollista suunnata elämä kohti kaupunkia, mutta hän on halunnut pysyä juurillaan. Kaupungistumiseen tuntuvat ihmisiä ajavan ympärillä olevat ilmiöt ja yhteiskunnan kehitys. Maaseudun palvelut karsiutuvat, terveydenhuolto keskittyy ja asumisesta reuna-alueilla tulee ikään kuin yksilöä haastavaa selviytymistä: kun kerran valitset siellä asua, hyväksy palveluiden niukkuus.

- Lopulta kyse on siitä, halutaanko koko Suomi todella pitää asuttuna. Maaseudulla huolehditaan monista yhteiskuntamme kannalta olennaisista asioista, kuten suomalaisen ruuantuotannon perustasta. Maaseudun asutus on kriiseihin varautumisessa keskeistä, ja tämä on nyt unohtunut.

Iisakkilan mukaan maaseudulle pitää taata vähintään hyvät ja tasa-arvoiset terveys- ja sivistyspalvelut sekä toimivat tietoliikenneyhteydet.

- Tämä perusta rapautuu nyt maaseudulla, mikä johtaa siihen, että ihmiset eivät voi luottavaisin mielin rakentaa elämäänsä maaseudulle.

Yrittäjyyden puolesta

Iisakkila puhuu rohkeasti yrittäjyyden puolesta. Myös se on maaseutujen voimavara. Isossa kuvassa hän on huolissaan erityisesti maataloudessa työskentelevien tilanteesta ja siitä, löytyykö tiloille tulevaisuudessa jatkajia.

- Suomalainen ruuantuotanto on turvattava. On turha tuudittautua siihen, että ainahan sitä ruokaa jostakin muualta voidaan rahdata. Ison maailmankriisin sattuessa jokainen maa huolehtii ensisijaisesti itsestään. Ja iso, pitkäkestoinen kriisihän on jo käynnissä – nimittäin ilmastonmuutos.

Kirjailija-yrittäjä toivoo huomion kiinnittämistä etenkin yksin- ja mikroyrittäjien asemaan, tukeen ja neuvontaan. Moni maaseudun yrittäjä työllistää itse itsensä.

- Maaseudulla ollaan tyypillisesti yritteliäitä, mutta kokonaisuudessaan Suomessa ei ymmärretä vielä tarpeeksi hyvin uudenlaisia yrittämisen muotoja.

Kaikuja säätyläisyydestä 

Työttömyystilanne on nyt vaikea koko maassa, mutta maaseudulla tilanne kärjistyy, kun työpaikoista on ollut pula jo aikaisemminkin.

- Asenteet työttömyyttä kohtaan ovat koventuneet, ja olen havainnut julkisessa puheessa kaikuja vanhoista sääty-yhteiskunnan irtolaislaeista, joissa määrättiin, mitä ”laiskojen” eli ilman palveluspaikkaa olevien piti tehdä, Iisakkila kuvailee.

 Vanhoina aikoina ilman palveluspaikkaa oleva saattoi joutua esimerkiksi kerjuulle tai kehruuhuoneelle.

- On käsittämätöntä, että Suomessa yhä vuonna 2026 hoidetaan työttömyyttä asettamalla työttömät sanktio- ja sääntöviidakkoon, josta on vaikea selvitä ulos. Työttömät tarvitsevat vapaamman oikeuden opiskella työnhaun ohella. Yrittäjyydestä kiinnostuneelle työttömälle pitäisi tarjota selkeä polku yrittäjyyteen. Meillä ei ole varaa hukata yhtään ihmistä tässä yhteiskunnassa.

Vanhukset ja maaseutu

Iisakkilan mukaan maaseudulla olisi paljon annettavaa myös ikääntyneen Suomen tilanteen helpottamisessa ja vanhusten hoivakriisin ratkaisuissa.

- Maaseudulla on vanhastaan tapa, että eri sukupolvet asuvat joko saman katon alla tai samassa pihapiirissä. Näin isovanhemmat voivat auttaa lapsenlapsien hoidossa, ja toisaalta vanhuksista huolehditaan luontevasti, hän sanoo.

Meillä ei ole varaa hukata yhtään ihmistä.

- En väitä, että tämä olisi suora ratkaisu vanhustenhoivaan, sillä kaikilla ei ole sukulaisia huolehtimassa, ja kaupungissa yhteisasumista ei välttämättä pysty niin helposti järjestämään. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin yhteiskunnan arvoista. Toivottavaa olisi, että yksilökeskeinen aikakausi väistyisi ja tilalle tulisi taas enemmän yhteisöllisyyttä.

Viihdettä isoista asioista

Kirjoissaan, Kaunisjärvi-sarjassa, Iisakkila kuvaa maaseutua romanttisen viihdekirjallisuuden hengessä, mutta piirtää samalla esiin edellä mainittuja tärkeitä kysymyksiä. Hän kuvaa maaseudun yrittäjyyttä ja modernisoitumista, seutuja, joilla moderni elämä ja perinteet kulkevat käsi kädessä.

- Haluan tuoda kuuluviin niiden ihmisten ääntä, jotka asuvat maaseudulla vuosikymmenestä toiseen, eivätkä nauti vain parhaita paloja maaseudusta loma-aikoina. Kyllähän se täältä maaseudulta käsin tuntuu aika usein siltä, että maaseudun ihmisten ääni ei kuulu maaseutua koskevassa keskustelussa ja päätöksenteossa.

Mummulta opin, mitä on sisu.

Päähenkilöinä esiin marssivat naiset, erityisesti maaseudun naiset. Miksi?

- Omassa lähipiirissäni on aina ollut paljon eri-ikäisiä naisia. Olen siis lapsesta saakka nähnyt erilaisia maaseudun naisten elämäntarinoita. Mummuni on yksi tärkeimmistä esikuvistani. Hän säilytti elämänsä loppuun saakka positiivisen ja uteliaan elämänasenteen ja opetteli käyttämään kannettavaa tablettia 90-vuotiaana! Mummulta opin, mitä on sisu.