Kittilään kolmihenkinen selvitysryhmä – Kunnallishallinnon konkarit työhön ensi vuoden alussa
Valtiovarainministeriö on lähettänyt Kittilään kuulemiskirjeen ja nimennyt Lex Kittilän mukaisen kolmihenkisen selvitysryhmän selvittämään kunnan hallintoa.
Ryhmän jäsenet ovat kaupunkineuvos Antti Rantakokko, ylituomari LiisaTalvitie ja hallintojohtaja, varatuomari Irma Nieminen.
Valtiovarainministeriön mukaan ryhmän jäsenillä on laaja kokemus kunnallishallinnosta ja tehtävän vaatimaa oikeudellista asiantuntemusta. He ovat riippumattomia Kittilän kunnasta ja valtiovarainministeriöstä.
Ryhmän puheenjohtajana toimii Rantakokko.
Kittilän kunnan on annettava lausunto selvitysryhmän asettamisesta joulukuun 18. mennessä.
Jollei valtuusto pidätä syytteessä olevia luottamushenkilöitä luottamustehtäviensä hoidosta tai luottamushenkilöt eivät itse vetäydy niiden hoitamisesta, selvitysryhmä aloittaa työnsä vuoden 1. tammikuuta 2018.
Selvityksen on valmistuttava helmikuun loppuun mennessä.
Kuntalain mukaan Kittilän kunnanvaltuuston on käsiteltävä ryhmän toimenpide-ehdotukset mahdollisimman pian ja raportoitava niitä koskevat päätökset valtiovarainministeriöön.
Oulun syyttäjänvirasto ilmoitti 13. lokakuuta, että useita Kittilän kuntapäättäjiä vastaan on nostettu syytteitä.
Syytteitä on nostettu eri henkilöiden osalta työturvallisuusrikoksesta, työsyrjinnästä ja virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.
Viime kädessä valtiovarainministeriö voi pidättää syytteessä olevat luottamushenkilöt luottamustehtäviensä hoidosta.