Kosken työryhmältä esitys vasta vuoden lopussa

Uutta kuntarakennetta hahmotteleva työryhmä kertoo tuloksistaan vasta vuoden lopussa, sanoo Kunta-Tv:n haastattelema ryhmänvetäjä Arto Koski. Työssäkäyntialueiden lisäksi kuntarakennetta muovaavat esimerkiksi talousluvut, hän vihjaa.

Julkaistu Muokattu
Koski korostaa, että äänekkään kritiikin kohteena olleet työssäkäyntialueet ovat ryhmän työssä vain yksi taustamateriaali muiden joukossa.

– Meillä on työtä varten laajempi materiaali kuin se, mitä julkisuudessa on esitetty. Muitakin kriteereitä on kuin työssäkäyntialueet, koska kolmannes Suomen kunnista on työssäkäyntialueiden ulkopuolella, Koski valottaa.

Muista kriteereistä rakenneryhmän nokkamies puhuu vielä suurpiirteisesti.

– Meillä pitää olla myös mahdollisuus arvioida niitä kriittisesti – jopa vaihtaa niitä. Mutta jos nyt ajatellaan vaikkapa kuntatalouden kehitysnäkymiä, niin tuskinpa niitä voidaan kriteereinä ohittaa, Koski muistuttaa.

Hän nostaa esille myös elinvoimaisen ja toimintakykyisen kunnan kriteeristön, jota muovattiin Kuntaliitossa vuosituhannen alkupuolella.

– Siinä olivat ulottuvuuksina talous, palvelut, työpaikat, työllisyys, asuminen, yhdyskuntarakenne sekä myös demokratia, Koski listaa.

(KL)

Kunta-Tv: Työryhmältä esitys vasta vuoden lopulla

Powered by Labrador CMS