Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviö ei halunnut peitellä edes sitä, että häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta – näin kaupunginhallitus suhtautuu tilanteeseen

Kotkan valtuusto valitsi vuoden 2017 lopulla Esa Sirviön kaupunginjohtajaksi ja hän aloitti tässä tehtävässä vuoden 2018 puolella. Kuva: Kotkan kaupunki
Julkaistu Muokattu

Vakavasti sairastuneen Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviön sairauspoissaolo jatkuu lokakuun 5. päivään asti.

Tämän lisäksi Kotkan kaupunki tiedottaa, että Sirviön sairauspoissalon syynä on loppuunpalaminen. Sairauteen liittyvät asiat ovat tiedotteen mukaan myös yhteydessä törkeään rattijuopumukseen, johon Sirviön epäillään syyllistyneen vapaa-ajallaan, tiedotteessa kerrotaan.

Syyskuun alussa ilmoitettiin, että äkillinen ja vakava sairaustapaus pakotti Esa Sirviön toistaiseksi virkavapaalle.

Nyt perjantaina on siis selvinnyt enemmän Sirviön tilanteesta. Sirviö on ollut aloitteellinen avoimen tiedotuslinjan suhteen koskien tilannettaan.

Kotkan kaupungin tiedotteen mukaan Sirviö kävi asioista torstaina avoimen ja rakentavan keskustelun kaupunginhallituksen kanssa.

Tämän keskustelun pohjalta päätettiin tehdä yhteinen tiedote, joten tästä voidaan päätellä kaupunginhallituksen suhtautuneen myönteisesti tilanteeseen, jossa Sirviö on valmis kertomaan avoimesti vaikeuksistaan.

Kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Johanna Hasu (kok.) vahvistaa Kuntalehdelle, että asioissa päästiin rakentavaan yhteisymmärrykseen.

–Olemme halunneet olla avoimia näissä asioissa ja mennään yhdessä eteenpäin.

Hasu korostaa, että edellä mainittu mielipide on hänen omansa, henkilökohtainen.

–En lausu mitään kaupunginhallituksen puolesta.

Hasu ei myöskään ota kantaa, mitä jatkossa tapahtuu.

Esa Sirviö aloitti Kotkan kaupunginjohtajana vuonna 2018.

Juttua muokattu 12.9. kello 23.21, lisätty toinen sitaatti ja selkeytetty, että Johanna Hasu puhuu nimenomaan omasta puolestaan, eikä esimerkiksi kaupunginhallituksen puolesta.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS