Kunnanvaltuutettua puukotettiin Nurmijärvellä – poliisi tutkii tapon yrityksenä

Poliisi ilmoitti torstai-iltana, että Nurmijärvellä tapahtuneesta puukotuksesta ei tiedoteta toistaiseksi enempää. Kuva: Hanna Rautio
Julkaistu Muokattu

Useita poliisipartioita suuntasi Nurmijärvellä Keskustielle sen jälkeen, kun hätäkeskus oli vastaanottanut tiedon, että yhtä ihmistä oli puukotettu. Poliisin mukaan hätäkeskus sai tiedon tapahtuneesta noin kello 17.45 torstaina.

Iltalehti uutisoi ensimmäisenä, että uhri on kunnanvaltuutettu.

Poliisi tiedotti ottaneensa yhden henkilön kiinni tapahtuneeseen liittyen. Puukotuksesta epäillään yhtä henkilöä.

Tilanteessa loukkaantunut henkilö toimitettiin sairaalahoitoon.

Poliisi tutkii tapausta tällä hetkellä tapon yrityksenä.

– Mutta rikosnimikkeet voivat muuttua esitutkinnan aikana, poliisi lisäsi tiedotteessaan.

Yle uutisoi, että sen tietojen mukaan teko ei olisi ollut poliittinen. Yle uutisoi torstai-iltana myös, että uhrin tila on vakaa.

Powered by Labrador CMS