Uutiset
Kunnat kilpailevat muuttajista – Haloo, haloo, kuuleeko Seinäjoen muuttajapuhelin!
PÄÄTTÄVÄT ELIMET Avaruuden pääkaupungissa otettiin käyttöön väline, jonka Alexander Graham Bell patentoi 1876. Seinäjoella puhelimeen ei vastaa tekoäly, vaan oikea ihminen.
Teksti Tiina Isotalus ja Jyrki Liikka
Kunnat eri puolella Suomea käyvät hurjaa taistelua muuttajista. Jotkut kunnat koettavat houkutella asukkaita euron hintaisella tontilla. Monessa kunnassa tarjotaan vauvarahaa, kotihoidon lisää tai ilmaista varhaiskasvatusta. Muutaman vuoden takainen tempaus Porissa oli lähettää rakkauskirjeitä entisille porilaisille ja maaniteltu heitä palaamaan takaisin.
Houkuttelukamppailussa on vahvasti mukana myös Seinäjoki, joka avasi keväällä muuttajapuhelimen. Palvelu oli suunnattu erityisesti Seinäjoelta lähteneille 25–35‑vuotiaille nuorille aikuisille, joille kaupunki lähetti hiljattain myös postikortin muistutukseksi olemassaolostaan ja seinäjokisen elämän autuudesta.
Muuttajapuhelimeen vastasivat tutut seinäjokiset, kuten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Paula Risikko, Diili-kilpailusta tuttu Arttu Seppälä sekä kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä.
Seinäjoki vastasi, kun Päättävät elimet tarttui puhelimeen.
– Seinäjoen kaupungin muuttajapuhelin ja puhelimessa kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä.
Täällä ei silmä pökkää – puheluja tosimielellä
Kiiskilä oli keväällä viikon ajan muuttajapuhelinvastaajana. Kiiskilän mukaan kysymykset koskivat enimmäkseen ihmisten perusarkea ja Seinäjoen tarjontaa.
– Yritän parhaani mukaan kertoa, millaista arkipäiväinen elämä täällä on. Seinäjoen kohdalla mainostaminen on sillä lailla kivaa ja helppoa, että täällä on paljon tekemistä. On paljon erilaisia harrastuksia, on kulttuuria, liikuntaa ja tietysti myös niitä kovia arvoja, eli työpaikkoja.
Selkeäsanainen ja myyntimiehen elkeet hallitseva kaupunginjohtaja kertoo, että ihmiset ovat soittaneet tosimielellä tilanteessa, jossa he joko vahvasti harkitsevat muuttamista tai jompikumpi puolisoista on jo saanut työpaikan Seinäjoelta.
– Ratikkapanostusta emme ole vielä tehneet, olemme upeasti hyvien yhteyksien ja lähietäisyyksien kaupunki. Täällä pääsee kätevästi paikasta toiseen, on alla sitten auto, polkupyörä tai jos liikkuu kävellen.
Avaralla lakeudella on aina vasta- tai myötätuuli.
– Täällä ei silmä pökkää, muistuttaa Kiiskilä.
Kaupunginjohtajalle voi aina soittaa
Kaikkiin kysymyksiin ei puhelun aikana välttämättä saa vastausta, varsinkin jos kysymys on teknisluontoinen tai liittyy esimerkiksi rakennuslupaprosesseihin.
– Silloin otan kysymyksen ja yhteystiedot ylös ja selvittelemme asiaa. Tai annamme kaupungin ammattiosaajan yhteystiedot, jolta voi kysyä.
Muuttoapua kirjalaatikoiden kantamiseen Kiiskilä ei ihan suoraan luvannut antaa.
Puhelinkokeilu on saanut hyvin huomiota ja myönteistä palautetta. Ei olisi yllätys, jos muuttajapuhelin vielä joskus palaisi.
Yhden asian hän kuitenkin lupasi.
– Muuttajapuhelin on aina kaupunginjohtajan numerossa – tänne voi koska tahansa soittaa, jos Seinäjoki kiinnostaa.
Seuraa Päättävät elimet -podcastin sisältöjä ja tekemistä myös somessa.
Kuuntele kaikki Päättävät elimet -jaksot Kuntalehden nettisivuilta