Uutiset
Kuntatalouden näkymät heikkenevät ensi vuonna - Kuntien menot pysyvät korkeina
Syksyn Kuntatalousohjelman mukaan kuntien talousnäkymien odotetaan paranevan vuosikymmenen loppua kohti, mutta kunnissa on tiukkaa. Suurimmat taloudelliset haasteet kohdistuvat erityisesti alle 5 000 asukkaan kuntiin ja väestöä menettäviin kuntiin
Yleinen taloustilanne on kohentunut, mutta kuntien menot pysyvät korkeina henkilöstökustannusten nousun, korkean työttömyyden ja runsaiden investointitarpeiden vuoksi. Kuntien väliset erot tulo- ja menokehityksessä ovat suuria.
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen päätösten yhteisvaikutuksen arvioidaan heikentävän kuntataloutta noin 150 miljoonalla eurolla vuonna 2027 verrattuna vuoteen 2026, kertoo valtiovarainministeriö tiedotteessaan.
Koko vaalikauden aikana tehtyjen päätösten nettovaikutus on kuitenkin vuonna 2027 arviolta noin 50 miljoonaa euroa kuntataloutta vahvistava.
Valtio osoittaa kunnille valtionapuja noin 5,8 miljardia euroa vuonna 2027, mikä on noin kolme prosenttia vähemmän kuin tänä vuonna. Valtionavuista noin 4,8 miljardia euroa muodostuu laskennallisista valtionosuuksista, noin 0,6 miljardia euroa verotulomenetysten korvauksista ja noin 0,4 miljardia euroa muista valtionavuista.
Kuntien peruspalvelujen valtionosuus on vuonna 2027 noin 3,4 miljardia euroa, mikä on 110 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2026. Valtionosuuksia pienentävät erityisesti sote-uudistuksen siirtolaskelmiin liittyvät määräaikaiset vähennykset, hallituksen kasvutoimien rahoittamiseen liittyvä vähennys sekä kustannustenjaon tarkistus.
Sen sijaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionosuudet kunnille ovat vuonna 2027 noin 1,3 miljardia euroa kuten tänäkin vuonna.
Vaikka Suomen talouden kasvun ennustetaan vahvistuvan lähivuosina, julkinen talous säilynee heikkona. Kuntien tulot kasvavat menoja hitaammin erityisesti valtionosuuksiin kohdistuvien vähennysten sekä sovittujen palkkaratkaisujen seurauksena.
Valtiovarainministeriön mukaan suurimmat taloudelliset haasteet kohdistuvat erityisesti alle 5 000 asukkaan kuntiin ja väestöä menettäviin kuntiin. Väestön väheneminen, ikärakenteen muutos ja korkeat palvelujen yksikkökustannukset vaikeuttavat talouden tasapainottamista. Suurissa kaupungeissa puolestaan investointitarpeet lisäävät taloudellisia paineita.
Syksyn kuntatalousohjelma syventää talousarviovalmistelun kuntataloutta koskevaa arviointia. Kuntatalousohjelma valmistellaan valtiovarainministeriön asettamassa sihteeristössä, jossa ovat mukana kaikki keskeiset kuntien tehtävälainsäädäntöä ja kuntatalouteen vaikuttavia valtion toimenpiteitä valmistelevat ministeriöt sekä Suomen Kuntaliitto.
Lue myös: